Siirry pääsisältöön

Tavoitteelliset tokoilut

Nalle

Nallen kanssa mentiin parin minuutin paikkamakuuseen. Pysyi hyvin vaikka menin piiloon siihen asti, että oltiin palaamassa koirien luokse (vaikka yksi koira haahuilikin vähän, joten häiriötäkin oli). Käskin takaisin makaamaan ja kävin uudestaan piilossa ja palasin luo, jolloin Nalle pysyi makaamassa.

Yksilökierroksella aloitettiin seisomaan jäämisellä ja siinä tehtiin koiran taakse kävelyä. Nalle edelleen tuppaa siinä kääntymään perään. Tehtiin siis vain sitä taaksekävelyä ja alkuun Nalle meinasikin kääntyä, mutta muutamilla toistoilla muisti taas, että seistähän tässä piti. Pitäisi vaan treenata tätä kotona enemmän.

Lisäksi tehtiin hyppyä. Sitä ei ollakaan miesmuistiin, joten pitäisi aktivoitua sillä(kin) rintamalla. Ensimmäinen ongelma oli, että ei Nalle enää meinannut edes lähteä siitä vierestä, kun itse jäin seisomaan paikalleen. Sitten kun hyppäsi, niin vanha ongelmamme esteen sivuun kääntyminen näkyi edelleen vahvana. Palkkasin esteen keskeltä, jolloin ihme kyllä Nallen paikkakin jäi vähän paremmiin keskelle. Tämäkin pitää nyt ottaa kotiläksyjen pitkään listaan.

Toisella kierroksella otettiin kapulaa. Heitin Nallella kapulan vauhdista. Hyvin se juoksi kapulalle, otti sen suuhun ja lähti tulemaan kohtiin. Siinä vaiheessa lähdin peruuttamaan ja käskin perusasentoon. Nyt ei tainnut kapula pudota kuin kerran ja silloinkin Nalle sen näpsäkästi noukki takaisin suuhun. Tehtiin vielä vähän pitoja.

Lopuksi vielä muutamat kaukokäskyt. En nyt tarkkaan mitannut matkaa, mutta ei se tainnut vielä ihan virallinen matka olla. Hyvin sujui istu-maahan-istu siirtymät, vähän sellaiseen nallemaiseen tyyliin eli vähän voisi tulla vauhdikkaamminkin.

Hukka

Hukan kanssa tehtiin alkuun perusasentoja ja niissä keskityttiin ryhdikkääseen istumiseen. Hukalla on luonnostaan tapana istua vähän lonkallaan könöttäen, mikä sitten vaikuttaa tokossa mm. paikkamakuun vinouteen. Ollaan sitä nyt treenattukin ja tuloksiakin alkoi näkyä, koska enää ihan muutama huono istuminen tuli. 
Seuraamista tehtiin lyhyitä pätkiä. Kontakti ja paikka pysyy melko hyvin. Käännöksiä pitää treenata.

Kapulan pitoa tehtiin myös. Siinä on samat ongelmat kuin Nallella alkuun eli Hukka ei mielellään ottaisi kapulaa edes suuhun. Olen tähän asti aina pyrkinyt siihen, että annan kapulan, päästän irti ja otan kapulan. Otettiin nyt vielä askel taaksepäin eli annoin kapulan, pidin siitä kiinni ja kun Hukalla oli hyvä ja tukeva ote, annoin vapautuskäskyn ja palkkasin. Kokeillaan nyt tätä taktiikkaa hetki, jos saataisiin tuo kapulan pito varmemmaksi.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p...

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin ...

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln...

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska ...

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt...