Tänään tuli hirveästi peruutuksia ryhmäläisiltä, joten lopulta paikalla oli vain kolme koiraa. Ehdittiin hyvin treenata kaikki niin paljon kuin haluttiin. Rakennettiin rata, jonka sai suorittaa joko alokasluokkana tai avoimena. Osassa tehtäviä oli siis vaihtoehtokyltit tarjolla.
Hukan kanssa tehtiin alokasluokan rataa. Alkuun ei meinannut olla kuulolla, kun molemmilla viereisillä radoilla oli treenaajia, joten häiriötä oli aika hyvin. Sitten, kun Hukka hoksasi taas, että nyt tehdään hommia, niin teki hyvin töitä.
Takapään käyttö Hukalla on käännöksissä hyvässä kunnossa. Pitää vaan varoa, ettei mene vahingossa liian lähelle kylttiä, koska Hukka heilauttaa takapäänsä niin rivakasti sivuun, että saattaa osua kylttiin. Seuraamisessa kontakti pitäisi saada vielä paremmaksi, nyt se saattaa välillä vähän vilkuilla muualle. Rally-tokossa ei vaadita koko ajan pidettävää kontaktia, mutta onhan se koira paremmin kuulolla, jos se katsoo ohjaajaa, eikä yleisöä tai muuta. Eli kokonaisuudessaan seuraaminen vaatii vielä lisätreeniä. Muuten ei alokasluokassa Hukalla kauheasti ole mitään treenattavaa. Sivuaskel nyt vielä varmemmaksi. Yksittäisenä kylttinä se menee hyvin, mutta radalla saattaa olla vähän vaikea vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti