Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin agilityn piirinmestaruuskilpailut kilpailtiin tänä vuonna Lapualla. Samassa paikassa, missä Nalle melko tarkalleen kaksi vuotta sitten nousi kolmosiin. Tuomarina toimi Salme Mujunen, jolla on meille oikein sopivat radat.
Aamu aloitettiin hyppyradalla. Etenemävaatimus ei päätä huimannut, noin 3 m/s. Rataantutustumisessa kepeille vienti aiheutti vähän päänvaivaa, muuten rata vaikutti melko simppeliltä sisältäen pitkän maalisuoran. Nalle oli ihan hyvillä mielin lähdössä matkaan. Kepit oli radalla neljäntenä esteenä ja niistä kun selvittiin ajattelin, että kyllä tämä tästä. Loppuratakin sujui ilman virheitä, vaikka oma ohjaaminen useamman kuukauden kisatauon jälkeen olikin aika tönkköä ja sohlaamista. Päästiin kuitenkin ilman virheitä maaliin ja aikakin riitti, joten neljäs kolmosluokan nolla saatiin. Sijoitus luokassa oli kuudes ja PiirM-kamppailussa olimme ekan radan jälkeen kolmantena.
Toinen rata oli sitten agirata ja rataantutustumisessa vaikutti mukavammalta kuin hypäri. Nallella ei vaan vauhti enää toiselle radalla riittänyt, onhan silläkin kisarutiinit aikalailla unholassa. Omat paineet kasvoi ennen meidän rataa, kun ekan radan jälkeen PiirM-kisaa johtanut ja toisena ollut hylättiin. Kaikki oli sitten enää itsestä kiinni. Ensimmäisen puolikkaan se lönkytteli radasta, kepeillä taisi osittain kävelläkin. A:n jälkeen löytyi sitten taas vauhti ja loppu meni ihan kivalla vauhdilla. Ratavirheitä tuli 0, mutta harmittavasti kuitenkin reilu neljä sekunttia yliaikaa. Tämän kisan sijoituksia en vielä tiedäkään.
Kokonaistuloksissa sitten meidän reilulla nelosella kavuttiin Piirinmestaruuskisojen ykköspallille. Hienosti meni meidän seuralla, kun mineissä sijat 1-3, medeissä sijat 1-2 ja makseissa sijat 1-3 tuli meille. Kyllä jäi aikalailla kaivelemaan tuo kakkosrata, kun tuplanollalla piirinmestari olisi päässyt suoraan ensi kesän SM-kisoihin. Mutta sille ei nyt voi mitään, pitää tässä tosissaan aloittaa se nollien metsästys.
Kuva: Anne Peräsalo
Kuva: Anne Peräsalo
Piirinmestari melkein itsensä kokoisen palkintopystin kanssa.
Nalle oli mukana myös seuran pystykorvajoukkueessa. Harmittavasti joukkueen ensimmäinen ja kolmas jäsen hylättiin, joten käytiin ankkureina vaan juoksemassa rata läpi. Nalle taas hölkötteli alkumatkan, mutta pitkän loppusuoran alussa lähdin itse vaan juoksemaan kovaa, niin kyllä sitä vauhtia taas Nallestakin löytyi. Medeissä jäi joukkuemestaruus jakamatta, kun molemmat mukana olleet joukkueet hylättiin.
Kommentit
Lähetä kommentti