Siirry pääsisältöön

Tavoitteellista tokoilua

Muutaman viikon tauon jälkeen päästiin taas tokotreeneihin.

Aloitettiin paikkamakuulla. Nalle oli mukana häiriöpaikkamakuussa. Ensin minuutti normaalia paikkamakuuta, sitten liikkuri alkaa kiljumaan, juoksemaan ja pomppimaan. Tämän jälkeen vielä minuutti normaalia. Ensimmäisen kiljaisun kohdalla vierustoveri alkoi haukkua ja nousi ylös, jolloin Nallekin alkoi haukkumaan. Käskin sen olemaan paikallaan ja hyvin totteli. Toisella kiljaisulla Nalle kääntyi katsomaan liikkuri. Kolmannesta eteenpäin tuijotti vain huolestuneen näköisenä minua. Loppuminuutin makasi oikein ryhdikkäästi minua tuijottaen.

Hetken huilin jälkeen Nalle pääsi omalle vuorolleen. Otettiin sen kanssa ensin kaukojen ensimmäistä istumaan nousua. Muutama toisto lyhyeltä matkalta, sitten kerran ihan kisaetäisyydeltä, en muista montako metriä se oli. Hyvin sujui kaikilla kerroilla. Sitten vähän noutokapulan pitoa. Otin kapulasta kiinni ja päästin irti, otin uudelleen ja annoin irrotus käskyn. Loppuun vielä kerran sivulletulo kapula suussa, mikä vaatii vielä lisätreeniä.

Hukka pääsi sitten vuoroon. Hukan kanssa aloitettiin nenäkosketuksilla, joita se teki ihan kivasti. Sitten katsottiin vähän maahanmeno ongelmaa. Olen onnistunut opettamaan Hukan menemään perusasennosta maahan lonkalleen. Muuten kuin perusasennosta käskiessä se meni nätisti kaikkien jalkojensa päälle maahan. Ilmeisesti perusasennossa kyttää niin paljon herkkuja, että kääntyy sen vuoksi. Siihen avuksi käsiapu hetkeksi, jotta saadaan liikerata paremmaksi. Tehtiin myös seuraamisen liikkeelle lähtöjä ja vähän rally-tokojuttuja.

Toisella kierroksella Nallen kanssa tehtiin perusasentoon tuloja kokeenomaisesti. Nallen mielestä se on välillä vähän tylsää. Eli liikkuroituna liikkeiden alku siihen asti, että liikkuri sanoo, että liikkeelle mars ja siitä palkka. Hyvin saatiin tällä Nallen ilmettä paremmaksi. Sitten tehtiin vielä liikkeestä seisomisen loppuasentoja. Nallella on tapana vähän liikahtaa, kun kuljen sen viereen. Etupalkkana toimi pallo, joka aiheutti vähän ihmettelyä (voiko Nallea palkata pallolla?). Tällä hetkellä voi, kun kyseessä on kuminen pallo, jonka sisään saa herkkuja. Ensi viikosta taas en tiedä.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt