Nalle pääsi tänään tokoilemaan lainaohjaajan kanssa, pitäähän sitä nyt arvokisoihin vähän treenata. Ensin ryhmässä paikkamakuu. Otettiin kolmen minuutin pätkä, kun osa teki avoimen paikkista. Muuten sujui hyvin, mutta kun Hukan häkin ohi käveli iso musta koira, jolle Hukka alkoi haukkua, niin Nallen piti siinä sitten kompata. No, onneksi tätä häiriötä ei sitten kokeessa tule, koska Hukka pysyy hyvin kaukana kisapaikasta. Loppuperusasennon vielä ennakoi, joten otettiin se uudelleen.
Ekalla kierroksella otettiin alkuun vähän seuraamista. Nalle oli hyvin jutussa mukana ja piti hyvää kontaktia. Sitten otettiin yksi pätkä liikkuroituna. Nalle säilytti hyvin kontaktin koko ajan ja käännöksissäkin pysyi hyvin matkassa. Eli parempaa seuraamista kuin yleensä minun kanssa. Sitten otettiin maahanmeno, luoksetulo ja seisominen liikkuroituna. Maahanmenossa perusasennon ennakointi, muuten ei mitään moitittavaa.
Toisella kierroksella sitten keskityttiin ennakointiin. Tehtiin maahanmenon loppuasentoja. Minun liikkurointi oli Nallelle vähän liian iso häiriö, joten treenikaveri liikkuroi. Tehtiin niin, että käsky-sana tuli kolme kertaa ja vasta kolmannella kerralla Nallelle annettiin istumis-käsky. Muutaman toiston jälkeen Nalle taas muisti, että ketä sen piti kuunnella. Sama homma seisomisessa, siinä ei ollut ongelmaa, joten otettiin vaan muutaman kerran. Loppuun vielä lyhyitä seuruupätkiä riehuttamisen kautta ja Nallen treeni oli siinä.
Meille jäi vielä aikaa, joten otin Hukankin vähän treenaamaan, kun se kerran oli mukana. Ekaksi toinen kentällä ollut koira kiinnosti kovasti, mutta kun Hukalle sai taas treeni-ilmeen päälle, niin ei se muista enää välittänytkään. Ensin otettiin perusasentoja vähän herättelyksi. Nopsia, hyviä ja suoria perusasentoja tuli. Sitten lyhyitä seuruupätkiä. Vähän on väljää, mutta kontakti hyvä. Loppuun vielä liikkeestä maahanmenoa ja seisomista niin, että itse peruutin edellä. Maahanmenot nopeita ja napakoita, seisomiseen tarvii vielä käsiavun, joten lisää treeniä siihen.
Kommentit
Lähetä kommentti