Kuuden viikon tauon jälkeen meillä jatkui taas ohjatut agilitytreenit.
Rata näytti tältä:
Rata näytti tältä:
Ensin harjoiteltiin esteelle 9 niistopersjättöä. Ihan uusi kuvio minulle. Oltiin Nallen kanssa ensimmäisinä vuorossa. Nalle oli viime kisojen tapaan ihan intona, joten alku meinasi mennä rallatteluksi, ihan vaan sen takia kun oli niin kivaa. Kuvio kuitenkin onnistui hyvin ja muutaman namipalkkauksen jälkeen Nalle alkoi kääntymään tosi tiukasti.
Sitten odoteltiin, että muut menivät tuon pienen pätkän ja päästiin Nallen kanssa radalle. A:lle asti sujui ihan hyvin (niistopersjättö onnistui keskellä rataakin), mutta A:lta Nalle kääntyi takaisin, kun sillä meni pasmat sekaisin kun kentän vieressä olleessa autossa alkoi koira haukkua. Ihmetteli varmaan, että mistä se kuuluu, kun ketään ei näy. Otettiin putkesta uudestaan, tällä kertaa paremmalla menestyksellä. Loppu rata sujui ilman ongelmia. Otettiin vielä 8. putkesta kepeille asti uudestaan niin, että pidin kongia kädessä ja kepeillä vedätin Nallea kongilla. Voi herranjestas, kun tulikin keppeihin vauhtia. Eikä Nallella ollut mitään ongelmia pujotella nopeassa vauhdissa.
Hyvät oli taas treenit ja kouluttajakin oli innoissaan Nallen lisääntyneestä vauhdista. Sillä, kun sitä oikeasti on, vaikkei siltä aina näytä :)
Kommentit
Lähetä kommentti