Nalle oli taas ihan innoissaan, kun huomasi pääsevänsä treenaamaan. Aiheena tänään oli luoksepäästävyys, paikallaolo, seuraamisen tempot ja kaukokäskyt.
Luoksepäästävyys: otettiin kokeenomaisesti eli mentiin riviin yksi kerrallaan ja saatiin jonkun aikaa odottaa. Nallella alkoi taas häntä heilumaan vimmatusti, kun huomasi kouluttajan tulevan meidän luokse, mutta malttoi istua paikallaan.
Paikallaolo: tehtiin normaalisti yhdessä rivissä. Nalle ei mennyt ensimmäisestä käskystä maahan, mutta en tiiä johtuiko siitä, ettei se kuullut käskyä hirveän metelin takia. Paikallamakuussa Nalle oli vähän levoton ja epävarma (näkyi Nallen korvien asennosta). Toisella puolen oli vähän levoton koira. Reilu puoli minuuttia otettiin ja kävin kerran palkkaamassa. Hyvin Nalle pysyi maassa. Istumaan nousu tehtiin niin, että kouluttaja sanoi monta kerta KÄSKY ja vasta kolmannella kerralla sai antaa koiralle käskyn.
Seuraamisen tempot: Tehtiin seuraamista kahdessa ryhmässä, ryhmät vuorotellen.Toiset sitten katsoi muiden menoa ja sai kommentoida. Mentiin aina halli päästä päähän (Nallea en olekaan noin pitkää pätkää juurikaan seurauttanut). Ensin piti kävellä normaalia vauhtia ja vähän vaihdella tahtia, jotta muut pystyivät sanomaan mikä tahti näytti koiralle sopivan parhaiten. Nallen kanssa täytyykin kävellä melko ripeästi, jotta se voi seurata vaivattomasti. Sitten otettiin sama pätkä juosten. En voinut kauhean nopeasti juosta, kun Nalle meinasi ruveta pomppimaan. Sainkin sitten palautetta, että Nalle meni samaa tahtia kuin ekalla kerralla. Lopuksi otettiin vielä hidas tahti. Siinä Nalle vähän alkoi poikittamaan, mutta tuota ei ollakaan juurikaan harjoiteltu. Saatiin kyllä sitten vinkkiä, miten tätä poikitusta voi estää.
Kaukokäskyt: kouluttaja kertoi ensin meille kaukokäskyjen opettamisesta ja näytti mallia oman koiransa kanssa. Nallen kanssa aloin treenaamaan namin kanssa ja hyvin se vaihto maahan-istu-maahan ilman, että takajalat liikkuivat.
Lopuksi treenailtiin vielä vähän rallytokojuttuja, kun ylihuomenna meillä on edessä ensimmäiset Rallytokoliiton kisat. Mutta jäi kyllä tämän päivän treeneistä tosi hyvä mieli, kun Nalle jaksoi treenata niin hyvin hyvällä mielellä häntä heiluen.

Kommentit
Lähetä kommentti