Nyt kun ei tapahdu oikein mitään, on aikaa kaikkeen semmoiseen mihin normaalisti ei ole. Kuten koiran viemiseen trimmaajalle. Hukka on jo hetken aikaa pudotellut pohjavillaansa. Olen sitä kassikaupalla harjaillut irti, mutta aina vaan irtoavaa karvaa riittää ja riittää. Tähän kyllästyneenä varasin sille ajan pohjavillan poistoon tai mikä pesupaketti se Mustissa ja Mirrissä on nimeltään. Tällä kertaa tosiaan vein Mustiin ja Mirriin, kun sinne sattui olemaan vapaita aikoja ja varaaminen kävi kätevästi nettiajanvarauksen kautta. Edellisen kerran Hukka on käynyt vastaavassa käsittelyssä 1,5 vuotta sitten eli ei ihan joka vuotinen perinen sille tämä ole.
Hukka oli Mustissa ja Mirrissä hyvin kiinnostunut lattiaan jääneistä hajuista, että hyvä kun trimmaajaa tervehti. Hyvillä mielin se kuitenkin jäi yksin trimmaamoon, kun minä lähdin käymään asioilla. Vajaan parin tunnin jälkeen menin Hukkaa hakemaan ja siellä minua odottelikin puolta pienempi koiruus. Vartalosta Hukan leveydestä oli oikeasti varmaan kolmas osa kadonnut, kauluksesta kaikki vanha karva ei ollut vielä irtoamisvaiheessa, joten sitä pitää itse vielä harjailla lisää.
Hukka oli ollut oma dramaattinen itsensä. Trimmaajan laittaessa vesihanan päälle, Hukka oli alkanut ulvomaan. Trimmaaja oli sitten tokaissut sille, että no, mutta Hukka. Hukka oli ottanut tästä vinkistä vaarin ja todennut, että täällä ei saakaan käyttäytyä noin ja oli ollut loppuajan hipihiljaa ja kiltisti. Kynsien leikkuukin oli sujunut ilman ongelmia, vaikka Hukan kynsiä ei ole kukaan vieras ikinä leikellyt. Mutta eipä siinä kotonakaan ole ongelmia.
Nyt on kevyempi olo ja ei varmaan sisälläkään ihan niin kuuma kuin aiemmin. Ja ennen kaikkea meidän robotti-imuri ei ole enää tupaten täynnä irtokarvoja! Ylhäällä kuva ennen käsittelyä ja alhaalla jälkeen. Jälkeen kuvassa karvat vähän törröttää kotimatkan jäljiltä, eikä muutos näissä kuvissa näytä niin radikaalilta kuin livenä.
Kommentit
Lähetä kommentti