Jatketaanpa loppuosa hiihtoloman touhuista kuvineen tässä postauksessa. Ensimmäinen osa löytyy täältä. Meillä oli käytössä neljän hengen mökki Ylläsjärven rannalla. Oikein sopivan kokoinen ja toimiva ratkaisu kolmelle ihmiselle ja kahdelle koiralle. Mökillä tosin vietettiin melko vähän aikaa, lähinnä käytiin vaan nukkumassa. Yhtenä iltana ehdittiin kuitenkin paistella makkaraa. Hukka on kärkkymässä omaa osuuttaan.
Hukalla oli oikein aktiiviloma, joten kyllä sitä väsyttikin aina iltaisin. Nalle jätettiin rankemmilta reissuilta mökille huilaamaan. Se kun ei ole koskaan tykännyt juosta pyörän tai suksien edellä. Mutta kyllä sekin pääsi kaikenlaista puuhaa kokemaan viikon aikana.
Lumihangessa makailu oli Nallen mielipuuhaa ja aivan parasta oli työntää vielä päätä lumihankeen. Lunta täällä riittikin! Tiellä oli niin korkeat kinokset, että koirat eivät meinanneet päästä hyppäämään niiden päälle.
Hukka olisi voinut makailla pihalla koko päivän.
Torstaina pidettiin vähän lyhempi laskupäivä ja lähdettiin maastopyöräilemään Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Mun oma läskipyörä oli mukana, mutta koska katolle mahtui suksiboksin lisäksi vain yksi pyörä, niin muu seurue kävi Äkäslompolosta vuokraamassa sähköläskipyörät. Kokeilin minäkin hetken aikaa sellaista ja kyllähän oli kevyt ajella.
Lähdettiin matkaan Jounin kaupan luota Äkäslompolojärven kautta varmaan pahimpaan ruuhka-aikaan. Hukka oli vielä alussa intoa täynnä, joten vähän oli hankala tehdä ohituksia alkuun. Päädyinkin usein pysähtymään ja käskemään Hukan istumaan lumipenkkaan ja odottamaan, että muut menevät ohi. Talvipolut olivat kyllä niin kapeita, että ei niissä kaksi pyöräilijää olisi rinnakkain pystynytkään menemään, saatika kun toisella oli koira. Muita koiria nähtiin lenkillä yksi, mutta se onneksi kääntyi meidän edestä pois, niin ei tarvinnut sitä ahtaassa kohdassa ohitella.
Talvipolut on yhteiskäyttöreittejä eli niillä saa pyöräillä, kävellä ja lumikenkäillä. Pohjat on vedetty moottorikelkalla eli polku on noin kelkan levyinen. Pohja on kova ja tasainen, joten siinä oli erittäin hyvä päästellä pyörällä. Ensimmäisen tulipaikan jälkeenkin väki väheni ja Hukalta oli enimmät höyryt kadonneet, joten päästiin kävelijät ohittamana pitkällä narulla ihan pyörällä ajaen.
Hukka aiheutti paljon ihmetystä kanssakulkijoissa. Erityisesti saksalaiset pysähtyivät kyselemään joko Hukasta tai meidän hienosta koiran juoksutusadapterista, jolla Hukka on pyörässä kiinni. Eräs pariskunta arveli Hukan olevan husky, ilmeisesti sen vetotyöskentely oli niin ammattimaisen näköistä. Monet suomalaiset puolestaan innostuivat kertomaan omista koiristaan, joten seurueemme muut jäsenet joutuivat aina vähän odottelemaan, että koska se Hukka pääsi jatkamaan matkaa. Hukka onneksi ratkaisi tilanteen niin, että se oli hetken aikaa vieraiden rapsuteltavana ja alkoi sitten haukkumaan, jolloin vieraatkin totesivat, että teidän taitaa olla aika jatkaa matkaa.
Meidän oli tarkoitus tehdä reilun kymmenen kilometrin mittainen lenkki, mutta matkaa tulikin tuplasti enemmän. Matkan aikana kiersimme Kesänkitunturin. Pidettiin yksi kaakaon juontitauko ja yksi makkaranpaisto. Muuten painettiin noin 10 km/h keskinopeudella. Nopein kilometri oli reilu 13 km/h ja huippuvauhti yli 20 km/h. Eli ihan reippaasti paineltiin ja hyvin jaksoi Hukka tässä vauhdissa, vaikka se ei ole ikinä juossut yhtä jaksoisesti näin pitkää lenkkiä.
Maastopyöräily Hukan kanssa on kyllä huippu hauskaa puuhaa. Hyvin mahduttiin muiden sekaan yhteiskäyttöreiteille, kun on Hukalla on peruskäytöstavat hanskassa. Tuntui enemmänkin herättävän positiivista kiinnostusta kanssakulkijoissa.
Perjantaina käytiin aamupäivällä kiipeämässä Kuer tunturille. Tämän juurella oltiin viime kesänä yötä Hetta-Pallas vaelluksen jälkeen muutama yö, mutta ei ehditty silloin huipulla asti käymään. Jounin Kaupalta lähti lumikenkäreitti tunturin huipulle. Auton olisi saanut halutessaan vähän lähemmäksikin, mutta meille tämä oli hyvänmittainen reitti näin. Meillä oli lumikengät mukana, mutta ne kulkivat koko matkan repun päällä, kun polulla pärjäsi aivan hyvin ilmankin,
Kuer tunturin reitti on janareitti, joka loppuisi Velhonkodalle. Me tehtiin kuitenkin niin, kuten suurin osa muistakin kulkijoista, että käveltiin matka edestakaisin Äkäslompolosta. Matkaa kertyi yhteensä noin kahdeksan kilometriä eli käytännössä ensin neljä kilometriä nousua ja sitten neljä kilometriä laskua.
Maisemat Kuer tunturin huipulla olivat kyllä aivan mahtavat ja jokaisen huipulle kipuamisen seurauksena tuotetun hikipisaran arvoisia.
Näitä kuvia katsellessa täytyi taas todeta, että kyllä nämä koirat vaan kuuluvat näihin Lapin maisemiin.
Huipulla tuuli melkoisesti, joten kovin kauaa siellä ei kestänyt olla, vaikka olikin lisävaatetusta mukana. Koirat toki olisivat viihtyneet siellä vaikka koko päivän.
Tämän retken jälkeen koirat jäivätkin tyytyväisinä nukkumaan mökille, kun me lähdettiin vielä laskemaan viimeiset laskut iltamäkeen. Hienoa auringonlaskua ihailtiin Ylläksen huipulta. Keli laskettelurinteessä oli kovin kylmä ja tuulinen, joten hyvälle päivälle sattui tämä meidän Kuer tunturin valloitus.
Ilta kuluikin sitten pakkaillessa. Pakkanen kiristyi sen verran, etten laskujen jälkeen enää jaksanut lähteä Hukan kanssa hiihtämään, kuten vähän suunnittelin. Hukka kyllä oli illalla sen verran väsynytkin, että oli ihan hyvä ratkaisu. Aamulla sitten laitettiin kamat kasaan ja auton nokka suunnattiin takaisin kohti etelää. Nähdään taas pian Lappi!
Kommentit
Lähetä kommentti