Tiistaiaamuna pakattiin auto, siivottiin asunto ja palautettin avaimet. Käytiin vielä syömässä huoltoaseman buffetlounas ennen retkiruokapastadieettiä ja suunnattiin sitten kohti puiston pohjoisosassa sijaitsevaa Aittajärven pysäköintialuetta. Viimeiset 35 kilometriä ajeltiin hissukseen vaihtelevassa kunnossa ollutta hiekkatietä, mutta perille päästiin ehjinä. Sitten vielä viimeiset tavarat rinkkaan ja matkaan päästiin puoli kahden aikaan. Käveltiin valecrocsit jalassa muutama sata metriä kahluupaikalle, jossa ylitettiin Suomujoki. Vettä oli sen verran vähän, että koiratkin pääsivät yli kahlaamalla, eikä niiden tarvinnut uida.
Ensimmäinen päivä käveltiin suurimmaksi osaksi Maantiekurua pitkin. Polku oli erittäin helppokulkuinen ja matka taittui reippaassa tahdissa lämpimästä kelistä huolimatta. Rauhassa saatiin kulkea. Vastaantuli koko päivän aikana vain yksi pariskunta, joka oli päättänyt lyhentää retkeään lämpimän kelin vuoksi.
Hukka kertoo kuinka kivaa on olla retkellä.
Matkan varrelle osui onneksi säännöllisin väliajoin tunturipuroja, joissa koiria pääsi kastelemaan. Hukka hoksasi nopeasti, että se meni itse sopivaan kohtaan puroa seisomaan, jos halusi viilentävän suihkun. Helteen takia Hukka oli vapautettu oman reppunsa kantamiselta tällä reissulla.
Puoli kahdeksan aikaan oltiin ensimmäisellä yöpaikalla, legendaarisella Sudenpesällä.
Teltta pystyyn ja iltatoimiin. Aamulla herättiin erittäin lämpimään keliin. Hetki mietittiin, että mihin aikaan kannattaisi lähteä liikkeelle. Lopulta kelin, koirien ja minun illalla uudelleen nyrjähtäneen nilkan (ensimmäisen kerran nyrjähti viime viikolla Oulangalla) vuoksi päätettiin pitää lepopäivä ja jäädä viettämään päivää Sudenpesälle.
Seuraavana aamuna laitettiin kello soittamaan vähän aikaisemmin ja matka jatkui kohti Sarviojaa.
Sarvioja oli yllättäin niin syvä, että sen ylitys piti hoitaa valecrokseissa. Hukka oli taas mielissään, kun päivän huilailun jälkeen lähdettiin liikkeelle.
Jatkettiin matkaa vaihtelevassa maastossa kohti Paratiisikurua.
Paratiisikuru oli täysin nimensä veroinen paikka. Ei ihme, että se on yksi UKK-puiston tunnetuimmista nähtävyyksistä. Ei sitä voi sanoin kuvailla, eikä kuvat tee oikeutta. Se pitää jokaisen käydä itse kokemassa.
Paratiisikurun pienemmällä putouksella.
Jatkettiin vielä kohti kurun perukassa näkyvää isompaa putousta ja lumikinoksia.
Putouksen luona pidettiin ruokatauko. Harvoin sitä saa syödä näin hienossa maisemaravintolassa. Samalla oli hyvä huuhto nyrjähtänyttä nilkkaa lumen sulamisvedestä muotoituneessa purossa.
Vatsat täynnä lähdettiin kapuamaan Ukselmapään huipun vierestä tunturin yli kohti Pirunporttia. Nousu huipulle tässä kelissä rinkka selässä oli erittäin rankka. Taukoa ei oikein voinut pitää, ettei koirat läkähdy paahtavassa helteessä. Askel toisen perään päästiin huipulle. Ja kylläpä maisema ylhäällä palkitsikin. Paratiisikuru näkyi hienosti ylhäältä, mutta siinä vaiheessa oli niin väsynyt, ettei jaksanut kaivaa kameraa rinkasta, jonne laitoin sen nousun ajaksi.
Vielä toinen kuva reippaista retkikoirista. On vaan maisemat hienot!
Sitten lähdettiin laskeutumaan kohti Pirunporttia. Kunnon polku loppui melkein heti nousun jälkeen, mutta Pirunportti melkein näkyi jo siitä, joten oli helppo suunnata oikeaan suuntaan. Lisäksi Hukka taas jäljesti meidät melko pian jollekin polulle, joten päästiin hyvin etenemään. Tässä Hukka vähän nauttii välillä elämästä piehtaroimalla (en ehkä halua tietää missä).
Pirunportti häämöttää.
Hukka nauttii tuulesta. Pirunportissa tuuli niin kovaa, että Hukan rintakarvat menivät jakaukselle.
Pirunporttia edestä. Oli sekin vaikuttava ilmestys ja aikamoinen kivikasa.
Pirunportti takana.
Sitten lähdettiin laskeutumaan kohti Muorrakkavaaran autiotupaa. Yllättäen lasku olikin kipeällä nilkalla kivuliaampi kuin ylös nouseminen. Mutta pikkuhiljaa edettiin, niin perille päästiin.
Nallen mieliksi matkalta löytyi lisää lunta. Sitä piti tietenkin syödä isoina haukkauksina piehtarointia unohtamatta.
Alas kohti puurajaa.
Vielä Muorrakkavaaranjoen ylitys ja oltiin tältä päivää perillä. Autiotuvan piha oli aivan täynnä todella äkäisiä muurahaisia (onneksi koiria eivät kauheasti kiusanneet), joten oli ihana huilahtaa hetki autiotuvan viileydessä.
Aamulla taas ajoissa ylös, kamat kasaan ja askel kohti Jyrkkävaaraa. Taivallettavaa oli 16 kilometriä, hellettä varjossa 30+ astetta, mutta polut onneksi hyviä kulkea, eikä korkeuseroja ihan hirveästi ollut. Tässä Nallen tyylinäyte viettää taukoa sivistyneesti.
Hukka kerjää huomaamattomasti pistaasipähkinöitä, joista se ei edes tykkää.
Kartanlukua tauolla. Kartalla oli helppo pysyä, koska seurattiin reissussa suurimmaksi osin jokien varsia. Päivä kului pääosin hyvin, mutta viimeiset neljä kilsaa olivat yllättävän raskaat. Pätkä sisälsi paljon suo-osuuksia, joissa ei ollut kunnon polkuja, mikä teki matkan etenemisestä vähän hitaampaa.
Viimein päästiin perille. Kännykkä alkoi toimia ensimmäistä kertaa neljään päivään ja päästiin lukemaan uutisia Venäjällä riehuvista metsäpaloista, jotka uhkasivat noin 10 kilometrin päässä sijaitsevaa Raja-Joosepin rajanylityspaikkaa. Retkeilyä alueella ei suositeltu. Kiva! Seuraavalle taukopaikalle oli sen verran matkaa, että jäätiin kuitenkin tähän. Illalla näkyi vähän sen näköistä savupilveä, joka saattoi olla metsäpaloista lähtöisin, mutta muuten ei havaittu mitään poikkeavaa. Mitä nyt helikoptereita lenteli vähän enemmän yli.
Viimeisen päivän aamu sujui vähän kankeasti ja matkaan päästiin noin puoli tuntia myöhemmin kuin muina päivinä. Lämpötila oli edellispäivistä laskenut, mikä näkyi hyvin innokkaana Hukkapoikana. Painostava ilma kuitenkin rauhoittui muutaman kilometrin jälkeen.
Lepotaukoa Muorrakkavaaran rannalla.
Hukka nauttii retkeilystä.
Ja taas kahluuhommiin, niitä onkin tällä reissulla riittänyt. Tällä kertaa ylitettiin Muorrakkavaaranjoki, jotta päästiin Suomujoen eteläpuolella olevalle polulle.
Nalle seurailee rannalta, kuinka joen ylitys sujuu.
Päästin Muorrakkavaaranjoesta yli ja jatkettiin matkaa kohti Aittajärveä. Alkumatka oli taas vähän soista ja vaikeakulkuista, mutta loppumatka edettiin reippaaseen tahtiin helppokulkuisia polkuja pitkin. Tässä vielä viimeisellä lepotauolla Suomujoen maisemissa.
Ukkosen jyrinän ja sateen uhan saattelemina ylitettiin vielä Suomujoki samalta paikalta, mistä retkemme alkoi. Käveltiin vielä autolle ja käytiin huuhtomassa enimmät hiet Suomujokeen ennen kotimatkalle lähtöä. Olipa kyllä lämmintä vettä! Hieno retki saatiin taas päätökseen ja nyt vaan kotiin suunnittelemaan seuraavia retkiä!
Kommentit
Lähetä kommentti