Siirry pääsisältöön

Koirien kotihierontakurssi

Nallen ollessa loppuvuodesta kehonhallinta- kurssille, tuli kurssin opettajan, Miian, kanssa puhetta hänen pitämistään koirien kotihierontakursseista. Tällaisesta kurssista olen haaveillut jo vuosia, mutta en ole päässyt osallistumaan. No ratkaisu ongelmana on tietenkin järjestää sellainen itse. Nopeasti saatiin kuuden lapinkoiran omistajan porukka (joista yksi vaihtui muun rotuiseen viime hetken sairastapauksen vuoksi) kasaan. Kurssipaikaksi saatiin (kustannussäästösyistä) yhden kurssilaisen kotitalo, jonne mahduttiin kuuden koiran kanssa aivan hyvin ja omaa rauhaa tarvitseville saatiin sitä järjestettyä.

Kaikkinensa kurssi kesti viitisen tuntia. Saatiin etukäteen Miialta erittäin runsas ja kattava teoriapaketti, joka käytiin ensin lävitse. En nyt tähän ala kirjoittamaan tarkemmin, koska aiheesta on kirjoitettu hyviä kirjoja (esim. Saarelainen & Vallius: Koiran lihashuolto, Holmgren & Lundberg: Lepoa tassuille). 

Aloitettiin siitä miksi koiria hierotaan ja venytellään. Sitten käytiin läpi mitä se hieronta oikeastaan on. Myös hieronnan indikaatiot ja kontraindikaatio (eli milloin saa hieroa ja milloin ei) tulivat tutuiksi. Erittäin mielenkiintoinen aihe oli lihaskireyden ja -kivun merkit. Hyvin erilailla koirat kireyttä ilmaisevat ja jokaisen koiran omistajan pitäisi oppia tuntemaan oma koiransa niin hyvin, että huomaisi jo ne pienemmätkin merkit koirassa.

Tämän jälkeen siirryttiin koiran fysiologiaan ja anatomiaan. Käytiin läpi koiran optimaalista rakennetta ja erilaisia rakennetyyppejä. Sitten perehdyttiin tarkemmin koiran luustoon, niveliin ja lihaksistoon, niiden rakenteeseen ja tehtäviin. Kaikista näistä oli materiaalissa hyvin selkeät piirroskuvat auttamassa hahmottamista. Lopuksi vielä ihmispuolellakin pinnalla ollut fascia tuli tutuksi.

Tämän jälkeen päästiin asiaan eli käytiin vähän kävelyttämässä koiria ja siirryttiin sisätiloihin. Jakaannuttiin kolmeen huoneeseen sen mukaan, kuinka koirat rauhoittuvat muiden seurassa. Nalle, Ropi ja Tao olivat samassa huoneessa näköyhteyden päässä toisistaan, koska ne eivät muista häiriinny. Ano ja Rinna linnoittautuivat olohuoneeseen sohvan molemmin puolin ja Dino pääsi yksikseen keittiöön. Näin kaikilla oli sen verran omaa rauhaa kuin tarvitsi ja omistaja sai koiran rauhoittelemisen sijaan keskittyä tehtäviin.

Nallen kanssa oltiin nurkassa. Kaikilla oli mukana koirien omat peitot, jonka päälle ne helpommin rauhoittuivat.

Aloitettiin ihan vaan koiran tunnustelemisella. Kokeiltiin miltä koiraa tuntuu ja onko missään havaittavissa lämpötilan eroja. Alkuun oli tosi vaikea tuntea turkin läpi yhtään mitään, mutta hetken aikaan pyöriteltyä alkoikin jotain pieniä eroja löytymään. Yritettiin tuntea koirasta lihaksia ja nikamia. Nikamat oli kyllä jännä juttu, kun aluksi tuntui, että selkäranka on yhtenäistä pötköä, mutta kun sitä aikansa pyöritteli, niin alkoi yksittäiset nikamat erottumaan. Liekö siellä ollut jotain jumia, joka tällä pyörittelyllä aukesi tai sitten vain omat havainnot parani harjoittelun edetessä.


Nikamia pyöriteltiin vähän eri suuntiin. Miia kierteli koirien välillä ja neuvoi otteita. Lisäksi häneltä saattoi kysyä varmistusta, jos löysi koirasta jotain omituista.


Lopuksi käytiin läpi erilaisia venytyksiä, joita koiralle saattoi tehdä. Nallelle saatiin sen lanneselän alueen jumeihin hyvä ohje hännän venytykseen.

Vaikka itsestä tuntui, ettei osannut oikein mitään tehdä, niin ilmeisesti jotain Nallessa oli tapahtunut, koska sen aineenvaihdunta lähti sen verran liikkeelle, että heti ulospäästyään teki molemmat asiat tienvarteen.

Oli oikein hyvä starttikurssi koirahierontaan. Sai itse vähän varmuutta, että miten sitä koiraa kannattaa käsitellä ja siihen, että ihan jo pelkkä koiran sivelykin auttaa, vaikkei varsinaisesti osaisi hieroa. Onneksi jatkoa on luvassa jo ensi kuussa, kun osallistun Ilmajoen Opiston kaksipäiväiselle koirahierontakurssille.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt