Siirry pääsisältöön

Koetreenit

Pitkästä aikaa sattui koetreenit semmoisena päivänä, että mekin päästiin osallistumaan. Ensimmäistä kertaa ilmoitin myös Hukan kokeilemaan, tosin paikkamakuun jätin vielä tekemättä.

Ensin oli vuorossa Nalle. Tein sen kanssa avoimen luokan hyppyä lukuunottamatta.

Paikkamakuu
Meni hyvin käskystä maahan ja pysyi makaamassa. Oli vähän liikutellut etutassuja ja vinkunut. Kun olin palaamassa sen luo, nousi ylös ja käveli vastaan. Ei kuitenkaan noussut siinä vaiheessa ylös, kun menin piiloon, mikä on treeneissä ollut ongelmana, joten lisää treeniä vaan. Ja tosiaan nyt oli ensimmäinen kerta, kun olin sen koko kolme minuuttia piilossa, joten pääasia oli, että pysyi makaamassa.

Seuruu
Seuraaminen oli oikein hyvä ja innokas. Täyskäännökset teki jopa niin vauhdilla, että minä olin myöhässä. Viimeinen perusasento jäi tekemättä, kun viereisessä kehässä joku taputti juuri käsiään kovaäänisesti, kun pysähdyin. Eli tämmöistäkin häiriötä pitää vaan treenata lisää.

Liikkeestä maahan
Alun seuruu ja liikkeestä maahan oli hyvä. Ohi kävellessä kääntyi perään, kuten tekee treeneissäkin, joten lisää treeniä tähänkin. Tein lopun uudestaan ja silloin pysyi maassa.

Luoksetulo
Tein ilman pysäytystä, kun ollaan sitä treenattu viime aikoina. Hyvällä vauhdilla tuli ja hyvä perusasento lopussa.

Liikkestä seis
Alun seuruu hyvä. Pysähtymisessä valui muutaman askeleen perään ja kääntyi luokse ohikävellessä. Taas uudelleen tehtäessä pysyi paikallaan, mutta ei se auta, kun pitäisi myös sillä eka kerralla pysyä.

Nouto
Ensimmäinen kerta ikinä, kun tehtiin noutoa liikkuroituna. Ensimmäisellä heitolla karkasi kapulalle ja rallasi se suussa hetken aikaa. Aiemminhan olen treeneissä pitänyt heiton ajan pannasta kiinni. Toisella kerralla annoin paikka käskyn ennen heittoa. Hyvällä vauhdilla meni kapulalle ja otti sen suuhun. Lähti tulemaan hyvin luokse, mutta sitten tuli pieni villeyskohtaus ja kapulaa piti vähän heitellä. Tuli kuitenkin hyvin perusasentoon ja antoi kapulan käteen. Joku todellinen tokoharrastaja olisi varmaan kauhuissaan tästä esityksestä, mutta nouto on ollut meille niin suuri peikko, että on vaan hienoa, että Nallen tunnetila on muuttunut siinä noin iloiseksi ja riehakkaaksi.

Kaukot
Tein vähän lähempänä kuin oikeasti. Kaikki vaihdot meni ihan hyvin. No ainahan Nallen kohdalla kaiken voisi tehdä vähän napakammin, mutta Nalleksi meni ihan hyvin. Tätäkään ei olla montaa kertaa tehty liikkuroituna.


Hukka oli alokasluokassa kehänsä viimeisenä. Oltiin nurmialueella katselemassa paikkamakuut ja muiden suoritukset. Hukka oli oikein hyvällä mielentilalla ja hyvin kuulolla. Sitten ikävä kyllä, meitä edeltänyt koira karkasi täyttä vauhtia räkyttäen meitä kohti. Siinä enempää ajattelematta nappasin Hukan syliin ja käänsin lähestyvälle koiralle selkäni (koira oli sen verran pieni, että tarvittaessa sen olisi saanut potkaistua kauemmaksi). Se onneksi siinä vaiheessa kääntyikin pois. Laskin Hukan takaisin maahan ja eikö se koira lähde taas räkyttäen meitä kohti. Hukka taas kainaloon ja selkä koiralle, niin se kääntyi taas pois, eikä onneksi iholle asti tullut.

Edellisestä välikohtauksesta Hukan keskittymiskyky vähän herpaantui. Yllättävän hyvin Hukka kuitenkin kokosi itsensä ja keskittyi tekemiseen. Tehtiin muutama pätkä suoraa seuruuta ja Hukka saikin kehuja, että hyvin osaa, kunhan keskittyy.

Ehkä me ensi kerralla tehdään joku kokonainen liikekin.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt