Nyt kun lajin virallistuminen alkaa varmistumaan, ollaan mekin vähän aktivoiduttu tämän lajin suhteen. Nallellahan on jo RTK1-koulutustunnus, mutta lajin virallistumisen jälkeen se ei enää ole voimassa. Voitaisiin jatkaa silti halutessamme avoimesta luokasta, mutta aloitetaan toukokuun jälkeen uudestaan alosta, kun haluan tuonkin tittelin koiranettiin näkyviin. Hukan kanssa sitten aloitetaan kisaaminen vasta lajin virallistumisen jälkeen.
Tänään mentiin tokohallille muutaman muun koirakon kanssa treenaamaan. Yksi oli ihan ensikertalainen lajin parissa, joten käytiin pikaisesti läpi suurin osa kylteistä ja sen miten kylttejä luetaan. Sitten jaettiin kylttejä neljään ryhmään ympäri hallia ja käytiin itseksemme kussakin pisteessä niitä treenaamassa.
Mulla oli treeneissä mukana vain Hukka Nallen jäädessä kotiin keräämään motivaatiota viikonlopun kisoja varten. Hukalla oli yllättävän hyvin muistissa rallytokojutut. Koiran kiertämiset sujui hyvin ja varmasti. Hukka vaan aina kääntyy katsomaan minun tulosuuntaan, että mistä ne herkut tulee. Eteenistumista pitää vielä harjoitella. Hukka saattaa tulla vähän vinoon ja sitten kun alan sitä korjaamaan, niin Hukka rupee tarjoamaan perusasentoa.
Kommentit
Lähetä kommentti