Viikkotreenit jäivät joulutauolle viime viikolla, mutta onneksi tällä viikolla oli vielä kuukausitreenit, niin ei jää treenittömäksi tämäkään viikko.
Rata mentiin kahdessa pätkässä, 10 minuuttia per pätkä. Nalle ei ihan parhaassa vedossa ollut, mutta ihan hyviä pätkiä saatiin aikaiseksi.
1-3 parhaiten toimi lentävä lähtö. Nallella latistuu aina fiilis, jos käsken sen lähtöön istumaan, joten niitä pitäisi välttää jos mahdollista. 4-6 tein ensin päällejuoksulla, joka toimi ihan ok, mutta vähän hidasti koiraa. Tehtiin sitten sama sokkareilla, jolloin koirakin oli ihan erilainen. Vauhtia löytyi paljon enemmän.
8 esteelle kokeiltiin ensin niin, että tulin A:n vasemmalta puolen ja kierrätin oikean siivekkeen kautta. Nalle tulee hyvin niistoihin, eikä siinä sinällään ollut ongelmaa, mutta taas minua kohti tuleminen vähän hidasti. Kokeiltiin sitten niin, että tulin A:n oikealta puolen ja lähetin vasemman siivekkeen kautta takaakiertoon, jonka jälkeen tein jotain valssin tapasta (twist taisi olla ohjauskuvio nimeltään, mutta en ole varma). Tässä säilyi oma liike koko ajan ja sitä myöten myös Nallen vauhti.
9 putkesta Nallen linja kiersi suoraan 10 esteen, joten ennen sitä puolivalssilla pieni haltuunotto. 13 esteelle tein ensin keinulle valssin ja 13 takaakierron. Kokeiltiin vielä niin, että en valssannut keinulle, vaan 13 tein poispäinkäännön. Toimi tänään ihan hyvin, ehkä olen itse oppinut ohjaamaan sen vähän paremmin.
16 esteelle piti lähettää vähän kauempaa, jotta ehti ottamaan vastaan seuraavalle esteelle. 17-18 esteen väliin piti tehdä pakkovalssin poikanen, jonka jälkeen 19 este tuli melko luonnostaan.
21 pimeä putkikulma vähän arvellutti, mutta muistin ajatella koko ajan putken suuta, niin sain hyvin lähetettyä Nallen putken takaa. Loppu olikin sitten helppoa kauraa.
Aikaa vielä jäi niin jäätiin vähän hinkkaamaan keppejä. Yleensä kepeille liikun vähän Nallen edellä lähellä keppejä. Kokeiltiin nyt, että mitä tapahtuu jos kuljenkin selvästi edellä. Olin ihan varma, että Nalle lopettaa pujottelun heti. No ei siinä sitten mitään tapahtunut. Muistaa vaan pitää katseen koirassa ja ohjaavan käden päällä, niin hienosti Nalle pujotteli loppuun asti. Sama juttu oli valssin kanssa. Vähän Nalle hidasti, kun aloin valssaamaan keppien lopussa, mutta hyvin pujotteli loppuun asti. Vähän lisää treeniä näihin, niin eiköhän niitä uskalla pian kisoissakin tehdä.
Kommentit
Lähetä kommentti