Nallella on ollut ongelmia tokon noutokapulan kanssa. Se ei ole sitä mielellään ottanut suuhunsa. Neuvoja asian suhteen on tullut laidasta laitaan, osa parempia ja osa vähemmän parempia. Luonnetestissä kävi ilmi, että Nalle tarvitsee minulta paljon tukea. Sitä mielessäni pohdittuani otettiin noutokapula kotona esille. Nallehan periaatteessa tietää, mitä siltä odotetaan, joten ihan alusta ei tarvinnut lähteä. Siinä sitten yritin saada sen ottamaan kapulan suuhun ja heti kun se sen otti, niin kauheasti kehuja päälle. Otetiin tällaisia pätkiä monta kertaa päivässä usean päivän ajan. Edistystä alkoi tulla melko nopeasti.
Nyt tilanne on tällainen:
Eli Nalle pitää kapulaa suussa jo niin kauan, että ehdin ottaa kameran käteen ja räpsäisemään kuvan. Itseasiassa se pitää sitä niin pitkään, että annan käskyn päästää irti. Kauhean pitkiä pätkiä ei vielä kyllä ole otettu, ettei tule takapakkia. Nalle myös nostaa itse kapulan maasta ja tulee perusasentoon kapula suussa. Tosin kapulan maasta nostamista pitää vielä vahvistaa. Eli opeteltavaa vielä riittää.
Kommentit
Lähetä kommentti