Siirry pääsisältöön

Möllitokokoe

Käytiin Nallen kanssa meidän neljänsissä möllitokokokeissa. Osallistuttiin tällä kertaa mölliluokkaan, kun viimeksi se alokasluokka ei oikein sujunut. Tämän päiväisellä esityksellä oltaisiin kyllä voitu jo se alokaskin mennä (mutta sitten ei tietenkään olisi mennyt näin hyvin, kun olisi jännittänyt enemmän).

Luoksepäästävyys 10
Eipä tässä ihmeempää. Nalle istui kuin oppikirjasta ja tapitti minua. Tuomarin tullessa ihan lähellä, häntä heilui vimmatusti, mutta peppu pysyi hienosti maassa.

Paikallaolo 1 min 10
Osa koirista vaikutti jo luoksepäästävyydessä hieman levottomilta, joten varmuuden vuoksi jäin itsekin noin 10-15 metrin päähän. Tässä sai jokainen valita kuinka kauas menee. Ensimmäinen koira säntäsikin melkein heti omistajansa luokse ja se palautettiin takas riviin. Nallen vierustoveri äänteli koko minuutin ajan ja vaihteli asentoa, mutta pysyi kuitenkin maassa. Nalle katsoi korvat terävänä rivistä lähtenyttä koiraa, mutta muuten se oli melko rennosti ja itselläkin oli varma olo.

Seuraaminen kytkettynä 9
Yksi perusasento jäi tekemättä, mutta lopussa se istui perusasentoon. Olin siis tyytyväinen siitä, että teki edes sen yhden perusasennon, niitä kun ei olla aikoihin harjoiteltu. Seuraaminen oli vähän haahuilua, joten noin korkeita pisteitä ei oikeissa kokeissa oltaisi saatu. Mutta Nallen seuraamiseksi mielestäni ihan hyvää, eihän se vielä täydellisesti sitä osaa edes treeneissä.

Liikkeestä maahanmeno 9
Nalle hoksasi liikkeen alkaessa liikkeenohjaajan ja vähän ihmetteli, että mikäs nainen se siinä on. Alun seuraaminen olikin vähän haahuilua, mistä pistemenetys. Maahanmenosta saatiin tuomarilta kehuja. Muutenkin meni liike hyvin, Nalle makasi paikallaan kunnes annoin käskyn nousta istumaan.

Luoksetulo 10
Ei tässäkään mitään ihmeellistä. Nalle odotti käskyä ja sen saatuaan laukkasi suoraan perusasentoon.

Kokonaisvaikutus 10
Saatiin kehuja sekä tuomarilta että liikkeenohjaajalta. Oli kuulemma hienonnäköistä menoa.

Kokonaispisteet 116/120, sijoitus 3./8.

Olin kyllä tosi tyytyväinen kokeeen jälkeen. Sain nyt pidettyä oman jännityksen aisoissa ja annoin Nallelle napakat käskyt, mikä näkyy heti lopputuloksessa. Nyt vaan syksy ja kevät treenataan, jos sitä kesän korvilla uskaltautuisi virallisiin kokeisiin.

Saatiin kassillinen palkintoja, jossa oli pyyhe, suklaata ja limsapullo sekä Nallelle tennispallo. Nallen onneksi tennispallossa on joku valmistusvirhe. Siellä on sisällä jotain, joten pallo kolisee kun sitä heiluttaa. Lisäksi siinä on pieni reikä, joten siitä kuuluu suhiseva ääni kun Nalle pureskelee sitä. Siitä riittääkin Nallelle toviksi huvia, vaikkei se muuten hirveästi tennispalloista tykkääkään.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p...

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin ...

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln...

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska ...

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt...