Osallistuttiin Nallen kanssa rally-tokokoulutukseen joka valitettavasti osallistujien vähyyden vuoksi kutistui kaksipäiväisestä yksipäiväiseksi. 2,5 tuntia oli kuitenkin jokaisella ryhmällä treeniaikaa. Se riittikin ihan hyvin, kun koirakoita oli viisi.
Aluksi harjoiteltiin joitakin käännöksiä yhdessä. Samalla selventyi itselle, että mitä ne lapuissa olevat merkit oikein tarkoittavat. Tehtiin 360 ja 270 asteen käännösiä molempiin suuntiin. Sitten tehtiin semmoisia liikkeitä, missä koira ohjattiin ensin ohjaajan eteen istumaan ja siitä sitten joko vasemman tai oikean kautta vasemmalle sivulle joko istumaan tai ei (jolloin jatkettiin heti matkaa).
Sitten käytiin yhdessä seuraava rata ja siinä olevat liikkeet läpi. Rata näytti tältä:
1. lähtö, 2. istu, maahan ja siitä suoraan matka jatkuu, 3. 270 astetta oikealle, 4. koira oikean ja ohjaaja vasemman kautta ympäri, 5. istu - 1 askel, istu - 2 askelta, istu - 3 askelta, istu, 6. koira ohjaajan eteen - 1 peruutus, istu - 2 peruutusta, istu - 3 peruutusta, istu, 7. täyskäännös vasemmalta, 8. spiraali vasemmalle, 9. maahan, 10. käännös oikealle, 11. hitaasti, 12. istu ja siitä suoraan juoksuun, 13. maali.
Rata sujui meillä ihan hienosti, tosin olihan minulla koko ajan herkku kädessä ja välillä palkkasin Nallea. Suurin ongelma taisi olla muistaa, mitä milläkin kyltillä pitikään tehdä. Vaikka kyllähän ne siinä kyltissä on kerrottu, mutta aina ei meinannut muistaa mitä ne kaikki symbolit ja nuolet tarkoitti.
Kun kaikki olivat suorittaneet ensimmäisen radan, tehtiin toinen rata, mikä sitten "arvosteltiin" samaan tapaan kuin kilpailuissa. Ohjaajan mukaan tämä on tyypillinen alokasluokan rallytokorata.

1. lähtö, 2. istu, 3. 270 astetta oikealle, 4. pujottelu (4 tötsää), 5. käännös oikealle, 6. koira eteen ja vasemman kautta sivulle (ei istumaan vaan matka jatkuu), 7. käännös oikealle, 8. askel etuviistoon, 9. koira eteen ja oikean kautta sivulle istumaan, 10. spriaali oikealle, 11. istu, kierrä koiran ympäri, 12. 360 astetta oikealle, 13. 270 astetta vasemmalle, 14. juosten, 15. normaali vauhti, 16. hidas, 17. maali.
Tiukan arvioinnin tuloksena olisi Nallen kanssa saatu 96 pistettä. Yksi pistemenetys tuli loppusuoralla hihnan kiristymisestä ja 3 pistettä lähti Nallen harhailusta kyltin 12 tietämillä (seuraavana vuorossa ollut Muru kaivoikin sieltä herkkupalan, joten Nalle varmaankin haikaili sitä). Ohjaaja sanoikin, että me oltaisiin ihan hyvin voitu osallistua aamulla kisoissa mölliluokan lisäksi myös alokasluokan radalle.
Oli kyllä kaiken kaikkiaan tosi hauska kurssi. Harmi, kun kutistui yksipäiväiseksi. No nyt sain itse selvyyttä tähän lajiin ja noihin kyltteihin, joten tästä on hyvä jatkaa harjoittelua kaveriporukalla.
Kommentit
Lähetä kommentti