Vuoden vaihteessa vaihtui taas agilityryhmät ja tällä kertaa Hukan ryhmässä vaihtui yhtä lukuunottamatta kaikki koirat sekä kouluttaja. Kouluttaja on kyllä meille tuttu, sillä hänen koirakoulussaan Hukka on käynyt pentu-, toko- ja rallytokokursseja.
Aloitettiin tämmöisellä simppelillä radan pätkällä, jossa ideana oli, että koira irtoaisia 5-6 esteille ja itse saisi mennä jo kohti 7.
Otettiin ensin muurille (este 5) asti. Takaakierto onnistui Hukalta hyvin ja putkeenkin irtosi hienosti. Palkkasin muurin jälkeen. Sitten otettiin namikippo ja palkattiin ensin 5. esteen jälkeen, sitten 6. esteen jälkeen ja sitten tehtiin rata loppuun ja siellä vasta palkattiin. Hukka lähti hyvin irtoamaan, eikä se yrittänyt oikoa radalla, vaikka tiesin hyvin missä ne herkut on.
Kun kaikki olivat menneet radan, mentiin kaikki yhtä aikaa kentälle oman esteen eteen. Alettiin harjoitella lähdössä odottamista. Koirat laitettiin istumaan esteen eteen, käveltiin esteen taa/kierrettiin este ym. ja palkattiin koira istumisesta. Näin esteen takana olevasta alueesta tehdään koiralle mukava, jolloin se helpommin jää odottamaan lähtökäskyä.
Lopuksi vielä katsottiin missä vaiheessa kaikkien kepit on. Muilla meni hienosti, Hukan kepit on vielä hyvin vaiheessa, joten pitää äkkiä alkaa niitä treenamaan lisää.
Hukka oli tänään hyvin kuulolla, vaikka vähän oli taas treenitaukoa ja hallissa oli paljon vieraita koiria.
Kommentit
Lähetä kommentti