Nallen edellisestä silmätarkastuksesta on reilu pari vuotta aikaa. Polvitarkastuksen kriteerien muuttumisen myötä alle kolmivuotiaana tehty tarkastus ei ole voimassa loppuikää, vaan se pitää uusia yli kolmivuotiaana. Näin ollen Nalle pääsi toistamiseen eläinlääkärien syynättäväksi. Sinälläänhän polvitarkastus ei olisi ollut välttämätön, koska Nallea ei käytetä jalostukseen eikä koko polvitarkastus kuulu suomenlapinkoirien PEVISAan, mutta tilastojen lisäämiseksi ja oman mielenrauhan säilyttämiseksi nekin nyt katsottiin uudelleen.
Oulun uusimmalla eläinlääkäriasemalla, Otuksessa, järjestettiin silmätarkastuspäivä. Varasin sinne jo hyvissä ajoin Nallelle ajan. Suoraan paimensukuisten lapinkoirien katselmuksesta mentiin, joten oltiin vähän ajoissa, mutta hyvä niin kun koko eläinlääkäriä ei ensin meinannut löytyä...
Papereiden täyttämisen jälkeen odoteltiin hetki, että Nallelle laitettiin kolmeen otteeseen silmätippoja. Sitten päästiin eläinlääkäri Maria Pohjolaisen suorittamaan polvitarkastukseen. Eläinlääkäri tutki pitkään polvia mitään sanomatta ja kerkesin jo miettiä ties mitä. Mutta tuomio oli kuitenkin mukavaa kuultavaa, koska polvet oli napakat ja tulos 0/0.
Sitten odoteltiin taas hetki ja päästiin eläinlääkäri Elina Pietilän suorittamaan silmätarkkiin. Eläinlääkäri huomasi Nallen virallisen nimen ja sanoikin, että kyllä sinä hempeän lempeä oletkin. Nallen käytöskin sai paljon kehuja ja Nalle oli kuulemma oikea konkari. Vertailukohtana taisi olla edellinen potilas, joka oli pitänyt rauhoittaa silmätarkastusta varten. Eläinlääkäri puheli koko tarkastuksen ajan, joten osasinkin odottaa, ettei siellä mitään hälyyttävää näkynyt. Tulos oli täysin terveet silmät.

Mukava jatkaa harrastamista, kun on terveysseikatkin kunnossa. :)
VastaaPoistaJoo ja oman mielenrauhan takia hyvä, että on nyt taas tarkastettu :)
VastaaPoista