Siirry pääsisältöön

BH-kurssi 2

Tämän iltaiset agilitytreenit jäi välistä samaan aikaan olleen BH-kurssin takia. Kokoonnuttiin urheiluhallin parkkipaikalle ja käytiin ensin läpi, mitä BH-kokeen kaupunkiosuudessa tapahtuu. Sitten alettiin vuorotellen käymään koetta läpi. Muut olivat vuorotellen häiriötekijöitä eli lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja tienkysyjiä. Siinä jäikin hyvin mieleen, että mitä siinä kaupunkiosuudessa tapahtuu, kun näki lähes kymmenen koiran suorittavan sitä.

Ensin oli kokeeseen ilmoittautuminen, mikä tapahtuu tuomarin edessä keskellä ihmisrypästä. Siinä täytyy taas muistaa sanoa koiran rotu, sukupuoli, virallinen nimi ja oma nimi. Nalle oli taas into piukeana, kun pääsi treeneihin, että ei se malttanut oikein odottaa paikallaan. Ohjaajaa kätellessäni Nalle ihan innostui hyppimään. Otettiin kättely uusiksi. Sitten käskin Nallen maahan ja palkkasin sitä. Kun Nalle oli rauhoittunut jatkettiin koetta.

Seuraavaksi käveltiin pysäköidyn auton ohi. Koirakon ollessa kohdalla, auton ovi avattiin ja kuski kysyi tietä jonnekin. Oven avauduttu käskin Nallen istumaan ja vastasin sitten kysymykseen. Vähän Nalle pyrki haistelemaan autoa. Ja sitten matka taas jatkui. Nalle vähän ihmetteli takana kulkevaa ohjaajaa.

Sitten vuorossa oli vastaantuleva koira, joka meidän ohitettuaan kääntyi ympäri ja juoksi meidän ohi. Nalle kulki hyvässä kontaktissa, eikä huomioinut koiraa juurikaan.

Seuraavana vastaan tuli pyöräilijä, joka rimpautti kelloa meidän kohdalla ja joukko lenkkeilijöitä. Meidän ohitettuaan sekä pyöräilijä että lenkkeilijät kääntyivät ympäri ja tulivat meidän ohi. Pyöräilijä rimpautti taas kelloa kohdalla. Tässäkään ei ollut mitään, Nalle kulki löysällä hihnalla ohi.

Viimeisenä tehtävänä oli jättää koira puuhun kiinni ja mennä itse auton taakse piiloon. Sitten koiran ohi kulki edestakaisin koira. Itse en tätä nähnyt, mutta kuulemma Nalle ei ollut edes katsonut koiraa.

Ohjaajan mukaan meillä meni hyvin, eikä ollut mitään ongelmia. Joten tottisosuutta vaan treenaamaan, jos sitä joskus uskaltaisi kokeeseen asti mennä.

Otettiin treenin jälkeen vielä kolmen muun koiran kanssa paikkamakuuta. Muut ohjaajat menivät piiloon, minä jäin noin viidentoista metrin päähän. Nalle pysyi hyvin paikallaan, vaikka paikka oli melko vilkas (ohi meni autoja, kävelijöitä, pyöriä, koiria ym.). Puolivälissä se laski päänsä alas ja näytti, että se alkaa nukkumaan, muta nosti kohta taas päänsä ylös.Välillä se vähän vilkuili ympäriinsä, mutta ei mitenkään kauheasti. Paikkamakuu kesti noin kaksi ja puoli minuuttia. En olekaan koskaan Nallea noin kauaa pitänyt, mutta hienosti näytti menevän. Hyvä tietää keskiviikon möllitokoa ajatellen.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt