Siirry pääsisältöön

Isojärven kansallispuisto

Juhannuksen kunniaksi käytiin Isojärven kansallispuistossa kiertämässä kymmenen kilometrin lenkki. Vaikka sää oli hieman epävakaa (loppumatkasta alkoi sataa), muitakin retkeilijöitä oli runsaasti. Koiriakin tuli useampi vastaan.

Alkumatkasta nähtiin majavien järsimä puu. Itse majavia ei valitettavasti päästy näkemään.



Mäkeä ylös käy Nallen tie.





Nalle piti huolta, että koko seurue pysyi kasassa. Se kulki koko ajan etujoukoissa ja jos huomasi, että jotkut jäivät jälkeen, se vain istahti maahan eikä suostunut liikkumaan ennen kuin porukka oli taas kasassa.


Ulkoilmassa alkaa ramasemaan.



Täällähän tuoksuu ihan makkaralle!




Evästauko!



Nallen ohi menee eväsleipä.

Vatsa täynnä on hyvä vähän huilata.


Ja matka jatkuu!



Kommentit

  1. Evästauko on paras tauko! (Hyvä tuo "Nallen ohi menee eväsleipä" :D) Näkyy olleen kiva reissu. Kaakkurista voisin olla vähän kateellinen, välillä niitä nähnyt mutten noin hyvin kertaakaan vielä.

    VastaaPoista
  2. Joo oli kyllä kiva reissu. Tuolla pystyis tekemään vaikka minkä pituista kierrosta oman jaksamisen mukaan. Pitää ehkä mennä joskus uudemman kerran. Seuraavana suunnitelmissa on käydä Seitsemisessä, se oiskin jo neljäs kansallispuisto missä Nalle on käynyt (ehtiiköhän se kiertään kaikki elämänsä aikana...)

    Toi kaakkuri oli semmoisessa pienessä metsälutakossa, niin aika läheltä pääsi näkemään. En oo itekään koskaan noin hyvin nähny sitä.

    Toi eväsleipä kuvasarja ois vielä jatkunu kahdella kuvalla (ensin se nousi ylös ja sitten se meni haistelemaan M:n suuta, että mitä sitä on tullu syötyä...)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Luetuimmat

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt