Lakeuden Lappalaiskoirat eli rotujärjestön meidän alueen alaosasto järjesti koirille kehonhallintakoulutuksen. Koulutuksen veti hevos- ja koirahieroja Miia Manner, jonka opissa ollaan Nallen kanssa oltu monta kertaa aiemminkin. Meidän ryhmässä oli viisi koira, joista neljä oli tuttuja suomenlapinkoiria eli Nallen lisäksi Lumo, Saaga ja Ano. Viides koira oli peruutuspaikalle tullut tsekinpaimenkoira (muistaakseni). Koulutus aloitettiin reilun tunnin teoriaosuudella koiran kehonhallinnasta, sen vaatimasta lämmittelystä ja erilaisista tavoista harjoittaa kehonhallintaa. Sitten käytiin kävelyttämässä vähän koiria ja päästiin itse harjoittelun kimppuun.
Meillä oli käytössä DOBO-palloja, puolipalloja sekä tasapainoalustoja. Kaikki tuttuja juttuja Nallelle, joka taas eturivin hikkenä oli koko ajan suorittamassa tehtäviä. Se on näissä kehonhallintahommissa vaikeampi saada huilaamaan välillä kuin tekemään harjoituksia. Tehtiin eri välineillä tuttuja liikkeitä eli pyörähdyksiä, asennonvaihtoja ja painonsiirtoja ynnä muuta.
Nallella oli käytössä vähän pieni DOBO-pallo, isommat meni näitä asioita vähemmän harjoitelleille. Mutta hyvin Nalle tämänkin kokoisen pallon päällä taituroi, tässä menossa vauhdikas pyörähdys.
Lumo Lumppanen ei ole kauheasti näitä hommia aiemmin harjoitellut, mutta hyvin uskalsi pallon päällä taituroida. Vähän vieressä treenannut Nalle häiritsi Lumon keskittymiskykyä, mutta muuten sujui ryhmätreenit hienosti.
Lopuksi vielä meidän ryhmän lappalaisedustuksesta yhteiskuva. Muut tämän postauksen kuvat on ottanut Henna Rasi, kiitos hänelle kuvista, koulutuksen järkkäämisestä ja tarjoiluista!
Kommentit
Lähetä kommentti