Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2012.

Oulun agilitykilpailut

Taas oli vuorossa oman seuran järjestämät agilitykilpailut omalla treenihallilla. Nalle nukkui aamupäivän autossa, kun itse keräsin talkoopisteitä kesän ryhmäpaikkaa varten. Tuomarina tällä kertaa oli Anne Savioja ja ainakin ykkösluokkien perusteella radat vaikuttivat ihan haastavilta ja ihanneajat kovilta. Ilmoitin Nallen vaan kahdelle agilityradalle. Meillä se yksi hyppyradan LUVA jo on ja itsellä jonkin sortin asenneongelma hyppyratoja kohtaan, niin en jaksanut sinne mennä "turhaan" juoksemaan. Nallella ei tänään yksinkertaisesti kulkenut. Sekun on vähän semmoinen tuuliviiri, josta ei aina ota selvää. Silloin kun huvittaa mennään ja lujaa, mutta sitten kun ei huvita niin lönkötellään ja hymyillään mennessä yleisölle. Tänään oli tuon jälkimmäisen vaihtoehdon vuoro, mutta eihän sitä nyt aina jaksa kaikkea panostaa :) A-rata Eka rata meni ihan hyvin vauhtia lukuunottamatta. Ilman ratavirheitä selvittiin, mutta yliaikaa reilu 8 sekunttia. Sijoituttiin kuitenkin kolm

Herra Pentua tapaamassa

Käytiin taas ohikulkumatkalla pikaisesti tapaamassa meidän tulevaa laumanjäsentä. Herra Pentu. Ja muutama kuva pentukasasta. Häirittiin pentuja juuri kauneusunien aikaan. Herra Pentu halailee siskoaan. Pentujen emällä on kyllä niin hyvä luonne, että saa taas olla tyytyväinen, että saa sellaisen nartun jälkeläisen. Aivan kuin Nallen emokin. Kaipasi hirveästi rapsutuksia ja tunki syliin, kun yritettiin pentuja katsoa. Nalle oli kyllä ihmeissään, kun mentiin takaisin autoon ja kädet haisivat ihan kummalle. Eiköhän sillekin tulevaisuudessa selviä, mitä me siellä aina käydään tekemässä tai ketä katsomassa...

Veli-Nalle

Käytiin Nallen velipuolen Nallen luona kylässä. Siitähän Veli-Nalle riemastui! Nalle ei ensin meinannut innostua leikkimään, kun pihalta löytyi luita... ... ja sinne sai kaivettua kuoppia. Veli-Nalle. Sisko-Nalle. Innostuivat ne sitten juoksemaankin. Nallen mielestä oli kivaa, kun tuli juoksukaveri. Lumikäytävät meinas välillä käydä ahtaiksi. Nallen sivuprofiilia. Ja nätti naama. Meidän Nalle. Muhkea turkki Nallella. Hauskaa oli molemmilla. Veli-Nalle on oikea herrasmieskoira. Luonne on täysi kymppi ja vielä vähän enemmän. Eipä ole ikinä yhtä hyväluontoista suomenlapinkoiraurosta tullut vastaan. Napattiin koirat hihnaan ja käveltiin vähän matkan päähän pellolle juoksuttmaaan niitä. Siellä koirat innostuivat rallattamaan vauhdilla. Herra-Nalle sai hepulin. Juoksuilme näyttää kyllä jokseenkin tutulta. Jiihaa! Sitten juostaan yhde

Pentujapentujapentuja

Käytiin ohikulkumatkalla katsomassa parin viikon ikäisiä Nallen pikkuserkkuja. Pentukasa. Pentueen ainut uros. Uros. Piirtopää narttu. Valkoniska narttu Kolmas tyttö. Kylläpä omakin pentukuume kasvaa, kun käy tämmöisiä palluttelemassa... Onneksi helpotusta on luvassa kevään aikana. kun tämän pentueen ainokainen uros muuttaa meille.