Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2010.

Möllitreenit vol. 9

Nyt oli vuorossa tällainen rata: Takaakiertoja tuli aika paljon radan alkuun ja aluksi meinasikin olla solmussa, että miten se oikein tehdään. Keinulla oli avustaja, joka laski keinun alas. Teknisesti sujui taas ihan hyvin, mutta Nallen ajatukset olivat jossain ihan muualla, joten vauhti oli sen mukaista. Itsekseen tehtiin taas keppejä ja ne alkaa sujumaan.

Möllitreenit vol. 8

Rata oli muuten tuollainen, mutta kepit puuttui (este nro. 3). Mentiin rata aluksi järjestyksessä 1-15 ja lopuksi toisinpäin 15-1. Alussa piti olla tarkkana, ettei Nalle jätä 2. estettä välistä. 4. esteen jälkeen meinasi jäädä katselemaan väärään suuntaan. Puomi meni hyvin ja Nalle hiljensi vauhtia kontaktilla kun sanoi prrr. Loppu radasta sujuikin ongelmitta. Nallella oli taas hyvä vauhti päällä varsinkin ensimmäisellä kierroksella. Välistävedon kanssa meinasi vähän olla ongelmia, kun ohjaajalla oli kädet solmussa. Toiseen suuntaan mentiin rata vaan kerran, kun siinä ei ollut suurempia ongelmia ja vauhti meinasi taas hidastua. Itsekseen harjoiteltiin taas keppejä ja nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että kyllä Nalle ne joskus vielä oppii.

Pelastusliivien testailua

Nalle sai uudet hienot pelastusliivit, joita lähdettiin testaamaan Töpön ja Stellan kanssa.   Pelastusliivit soveltuivat myös juoksemiseen.   Töpö.   Ööö.... Stella?   Nalle.   Juoksujärjestys määräytyi jalkojen pituuden perusteella.   "Se minkä vauhdissa häviää, niin äänessä voittaa!" -Nalle   Uskaltaako vai eikö uskalla?   Stella lähti melkein uimasille.   Yhteiskuva kolmikosta.

Oulun kv näyttelyt

Lauantai Tuomarina oli Eeva Resko ja suomenlapinkoiria ilmoitettuna 22. Nalle sai tällä kertaa arvioksi H:n. "Hieman turhan pitkä narttu, jolla hyvä pää. Hieman kookkaat korvat. Hyvin kulmautunut etuosa ja luusto. Vahva, tiivis runko. Hieman jyrkkä lantio ja matala hännänkiinnitys. Hyvä takaosa. Liikkuu sivulta hyvin, etu- ja takaliikkeet saisivat olla paremmat. Hyvä karvapeite."   Kuvat (c) Maria Kettu Sunnuntai Sunnuntaina tuomarina oli tanskalainen Gunnar Nymann ja suomenlapinkoiria taas ilmoitettuna 22. Odotukset eivät eilisen jälkeen olleet korkealla ja vitsailtiinkin, että T:hän vielä nuorten luokan värisuorasta puuttuisi. EH sieltä kuitenkin taas tuli ja Nalle sijoittui luokkansa toiseksi. "20 months. Ok size. Good substance. Correct bite. Enough stop. Ears a little wide set. Could have more neck. Nice forechest, a little soft in toplin. Wellset tail. Normal angel. Could be stronger in front. Enough bone. Good coat. Ve

Möllitreenit vol. 7

Nallella oli vaihteeksi hyvin vauhtia, joten itsekin sai juosta ihan tosissaan. Ekat viisi estettä meni ihan heittämällä, sen kun vaan vähän näytti mihin suuntaan ollaan menossa. A:lle Nalle meinas patsastelemaan. Putkissa meinasi taas olla ongelmia, mutta nekin Nalle meni, kunhan ohjasi tarkasti. 15-17. meni taas hyvällä vauhdilla, mutta putki 18. meinasi koitua ongelmaksi, se kun oli märkä. Lopuksi tehtiin taas keppejä.

Hiekkakuopilla Stellan kanssa

Kuvasatoa hiekkakuopilta, jossa käytiin Marian kanssa juoksuttamassa koiria.   Vauhtia kaksikolta löytyi.   Osa-aika eteläpohjanmaalaisena Stella osaa painiotteet.   Sitten juostiin suuntaan...   ... jos toiseenkin.   Nalle panosti ilmeisiin.   Yhteentörmäys!   Lannistunut Nalle.   Välillä raahattiin keppiä.   Jäähdyttelyä.   Ja sitten taas painittiin.  

Epikset Haukkukeitaalla

Rata meni kaikenkaikkiaan hyvin. Esteen 6. jälkeen Nalle piti luovan tauon ja mietti olisko lähtenyt katsomaan yleisössä olleita koiria, mutta jatkoi sitten kuitenkin matkaa. Ainoa virhe tuli esteellä nro. 9, joka putosi. Sijoituttiin 4., mutta saimme kuitenkin palkinnon, koska voittaja kilpailee jo virallisissa, joten häntä ei palkittu.