Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Koirahierontaa

Koirat pääsivät pitkästä aikaa hierojan käsittelyyn. Yleensä Hukka on ollut ensimmäisenä jonossa hierottavaksi, mutta nyt sattui Nalle olemaan sopivasti hollilla, joten se hierottiin ensin. Pientä lihaskireyttä oli lanneselässä, missä yleensäkin ja vähän myös niskassa ja vasemman etujalan kainalossa. Kaksi jälkimmäistä on voinut tulla Hukan kanssa leikkiessä, kun niillä on tapana repiä toisiaan juuri noista kohdin. Nalle antoi tuttuun tapaan hyvin käsitellä itsensä. Ja nenästä valuneen nesteen määrästä päätellen kuona-aineet lähtivät hyvin liikkeelle. Hukka oli hyvin ihmeissään koko Nallen käsittelyn ajan. Varmaan raukak luuli, ettei sitä hierota ollenkaan, kun ei päässytkään totuttuun tapaan ensimmäisenä. Se päivysti vieressä hyvin huolestuneen näköisenä koko Nallen käsittelyn ajan. Voi sitä riemun määrää, kun se pääsikin hierottavaksi Nallen jälkeen. Myös Hukalta lähti hyvin kuona-aineet liikkeelle ja matto olikin tämän seurauksena täynnä nesteläikkiä. Hukalla

Uutta intoa treenipäiväkirjan pitämiseen

Minulla, kuten varmaan monella muullakin koiraharrastajalla, on vähän ikuisuusongelmana treenipäiväkirjan pitkäjänteinen pitäminen. Kaikennäköisiä virityksiä ja tapoja olen tässä vuosien varrella kokeillut. Poikkeuksetta ne on kuitenkin johtanut siihen, että olen innoissani uuden treenipäiväkirjan hankkimisen jälkeen ehkä kaksi viikkoa ja sitten into hommaan laantuu, eikä mitään tule ylös kirjailtua. Tämän seurauksena kaapit onkin täynnä aloitettuja treenipäiväkirjoja (koska uuden innostuspuuskan sattuessa pitää tietenkin aina hankkia uusi kirja). Treenien kirjaaminen ja ennen kaikkea suunnittelu olisi kuitenkin erittäin tärkeää edistymisen suhteen. Muuten menee helposti siihen, että treenaa vain kivoja ja helppoja juttua tai vaikeiden juttujen kanssa jää jumittamaan samaan menetelmään, mikä ei vie eteenpäin. Ohjatuissa treeneissä vastaavasti helposti unohtuu kouluttajien kommentit ja vinkit jos niitä ei kirjaa ylös. Joitakin aikoja sitten pinnalla oli Bullet Journalit ja lä

Täydennystä koirakuntosalin laitteistoon

Meidän koirakuntosalin laitteisto täydentyi pitkästä aikaa uudella laitteella. Hankintalistalla on pitkän aikaa jo ollut esteet. Nyt sattui Hööksillä olemaan koko koiravalikoima -20 % alennuksessa, joten päätin hankkia neljän esteen setin. Heti piti omien koirien kanssa kokeilla ja vähän alkoi sormet syyhyämään, että vetäisi taas rally-tokoryhmälle kehonhallinta tunnin. Näillä voi siis harjoitella kehonhallintaa niin, että koira askeltaa matalien esteiden yli hitaasti. Nallen kanssa tämä on vaikeahkoa, koska se innostuu hirveästi kaikesta temppuilusta. Niinpä se nytkin muutaman ensimmäisen kerran astui ensimmäiseen väliin ja pomppasi sitten kolmen esteen yli kerralla. Hukka suhtautuu näihin huomattavasti rauhallisemmin ja pohtivammin, joten sen kanssa sujui heti alkuun hienosti.

Huotarin agilitykoulutus

Ilmoittauduin Hukan kanssa Huotarin Peten agilitykoulutukseen, joka järjestettiin meidän omalla treenihallilla. Pete on käynyt meillä aikaisemminkin, mutta silloin en jostain syystä osallistunut ollenkaan. Eli nyt pääsin ihka ensimmäistä kertaa Peten oppiin. Oltiin Hukan kanssa iltapäiväryhmässä, joten hallissa oli rata valmiina ja ratapiirrustus tuli jo edellisenä päivän, joten siihen oli päässyt tutustumaan etukäteen. Tutustuttiin ensin itsenäisesti rataan ja sitten Pete puhui vähän yleisesti ohjaamisesta. Sitten aloitettiin treenit. Radassa oli 30 estettä, mutta Hukan kanssa päästiin 20 minsan (12 min + 8 min) treenissä esteelle nro 10. Mutta tätä oli yleisesti ilmassa, joku ei ollut päässyt vitosestettä pidemmälle. Mitä nyt päällimmäisenä jäi mieleen, niin katso koiraa ja polvien pitää osoittaa aina koiran ponnistuspaikkaan. Käskyt niin ajoissa, että esteeltä laskeutuessa koira tietäisi, että mikä on seuraava este ja lähtisi heti kiihdyttämään sitä kohti. Inareissa rintakehä

Tokon kokeenomaiset treenit

Meillä oli pitkästä aikaa tokossa kokeenomaiset treenit. Liikkeiden määrä oli rajoitettu max 4 liikettä per koira, joten Nallen kanssa tein neljä liikettä ja Hukan kanssa kolme. Paikkamakuun/istumisen jätin molempien kanssa tekemättä. Ensin oli avoin luokka ja Nalle pääsi areenalle. Se oli oikein hyvssä mielentilassa. Ekana liikkeenä tehtiin merkin kierto. Nalle on nyt keksinyt, että merkin kierto tarkoittaa sitä, että lähdetään vaan täysillä juoksemaan johonkin suuntaan ja kierretään mitä sattuu vastaan tulemaan. Niinpä se nytkin meinasi ensin kiertää liikkurin, mutta vaihtoi kuitenkin suunnan merkille ja muuten liike meni hyvin. Toisena liikkeenä tehtiin liikkeestä seisominen. Pysähtymisessä vähän tepsuttelua minun perään ja takaisin palatessa kääntyy mun perään. Nämä treenilistalle. Kolmantena tehtiin nouto. Siinä ollut vähän ongelmana kapulalle varastelu, mutta nyt sujui liike oikein mallikkaasti, mitä nyt Nallen piti vähän mennessää elvistellä kapulan kanssa. Vikana liikk