Katsottiin viime syksynä Youtubesta erään retkeilyvloggaajan videota, jossa hän oli retkellä Lapissa ja kertoi videossa törmänneensä packraftaajiin. Ihmeteltiin, että mitä ne packraftaajat oikein ovat, joten tietysti piti mennä asiaa googlettamaan. No sieltähän löytyi aiheesta tietoa ja videoita. Kohta hakusanoina oli jo "packrafting with dogs" ja jaoin Facebookissa lähinnä vitsillä erään tällaisen videon saatesanoilla, että tässä on meidän koirien uusi harrastus. Vähän vitsinä lähtenyt jutustelu muuttui vakavammaksi ja alkuvuodesta tilattiin ensimmäinen packrafti Ruotsista (MRS Alligator 2s) ja hetken päästä toinen Saksasta (MRS Adventure x2). Ensimmäinen on yhden hengen lautta ja toinen kahdelle, joten siihen mahtuu myös koirat mukaan.
Vapuksi suunniteltu ensimelonta packrafteille kariutui liian paksuun jääpeitteeseen, mutta onneksi jo seuraavana viikonloppuna häämötti seuraava pitkä viikonloppu. Sen kunniaksi suunnattiin etelämmäksi, jotta jäätkin ovat varmasti lähteneet ja suunnattiin Repoveden kansallispuistoon. Tämäkin on meille uusi puisto.
Ajettiin autolla Tervajärven parkkipaikalle. Kello oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle, joten parkkipaikka oli aivan ääriään myöten täynnä. Saatiin kuitenkin vielä yksi auto mahtumaan joukkoon ja alettiin kantamaan tavaroita rantaan. Melko nopeasti saatiin packraftit täyteen ja tavarat pakattua kyytiin. Vielä viimeiset ylimääräiset tavarat takaisin autoon ja sitten oli aika aloittaa meidän ensimmäinen packraft seikkailu. Nallehan on kerran aiemmin käynyt kokeilemassa packraftausta, mutta Hukalle tämä oli ihan ensimmäinen kerta. Hyvin saatiin koirat kyytiin ja sitten vesille. Vähän oli aluksi koirien kanssa hakemista, että ne sai hyvin asettumaan lauttaan, jotta melominenkin vielä onnistui.
Repoveteen tutustuminen vesiltä käsin oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Ensinnäkin Repoveden jylhät kalliot pääsevät ihan eri tavalla oikeuksiinsa kuin maalla kulkien. Ja toisekseen, väkeä oli poluilla liikkeellä ihan älyttömästi, kun taas vesillä sai olla melko rauhassa.
Melko pian molemmat koirat tottuivat packrafting kyytiin ja kävivät maate. Hukka veteli kunnolla hirsiä loppumatkasta.
Suunnattiin Lojulammen leiripaikalle ensimmäiseksi yöksi. Se oli Metsähallituksen mukaan yksi rauhallisimmista leiripaikoista. Oltiin toisina paikalla, joten saatiin valittua hyvä telttapaikka. Lopulta telttoja oli leiripaikalla pystyssä reilusti toistakymmentä, joten kovin rauhallinen ei ollut tämäkään paikka.
Iltaa oli vielä jäljellä ja koirat olivat olleet koko päivän autossa tai packrafting kyydissä. Niinpä lähdettiin vielä katsomaan vähän maisemia ja käveltiin viiden kilometrin iltalenkki.
Laskevaa aurinkoa ihailtiin Haukilammenvuoren näköalapaikalta, alhaalla siintää Haukilampi.
Haukilammenvuorelta matka jatkui kohti Kirnuhuokoa. Mitään odotuksia ei paikan suhteen ollut, mutta siellä odottikin hyvin vaikuttava ilmestys.
Kalliota, kalliota ja lisää kalliota.
Kalliota riitti. Taustalla näkyy Kirnuhuokoon laskevat portaat.
Kuva sen kertoo. Kallion punainen väri toi mieleen Oulankajoen Kiutakönkään.
Paluumatkalla Hukalla näytti olevan jotain poikien juttuja kuiskittavana.
Iltaruuan jälkeen telttaan köllähti kaksi hyvin väsynyttä, mutta samalla hyvin tyytyväistä koiraa.
Aamulla leiri pakettiin ja taas vesille. Lojukoskelta suunnattiin ensin kohti Kuutinkanavaan.
Kuutinkanavalla pitikin sitten rantautua ja kantaa tavarat kanavan ohi.
Kanavan rakenteet on tehty jäljitellen vanhoja tukinuittokanavia. Ei tuosta packraftilla olisi mahtunut.
Toisella puolen kanavaa packraftit taas vesille. Aivan tuossa vieressä luikerteli kyykäärme paikasta, joka oltiin juuri hetkeä aiemmin ohitettu koirien kanssa. Onneksi ei ihan nokatusten satuttu. Kuutinkanavan luona oli paljon väkeä liikkeellä ja packrafteista heräsi paljon kysymyksiä. Samoin packraftaavat lapinkoirat herättivät huomiota. Eräskin perhe joutui odottamaan, että me lähdimme liikkeelle ennen kuin pääsivät jatkamaan matkaa, koska lapset halusivat nähdä miten koirat menevät kanoottiin.
Kuutinkanavan luona oli hieno kalliomuodostuma.
Täytyy kyllä sanoa, että Nalle ja Hukka ovat äärimmäisen helppoja reissukavereita. Nopeasti hoksasivat, että nyt liikutaan tämmöisillä paateilla ja olivat aina valmiita hyppäämään kyytiin. Ja hienosti malttoivat olla melonnan aikana paikalla ja katsella maisemia. Toisaalta keli oli lähes hellelukemissa, joten packraftin viileällä pohjalla oli varmasti mukava makailla kaikine karvoineen.
Välillä piti jotakin katsoa vähän tarkemmin. Hankittiin koirille tossutkin packraftausta varten, mutta tuskinpa tulee käytettyä. Pitää vaan aina leikata kynnet lyhyiksi ennen reissua, niin hyvin pitäisi lautan kestää. Sinällään näillähän lasketaan koskiakin, joten eivät nyt ihan vähästä hajoa.
Kuutinkanavalta otettiin suunta kohti Karhulahtea. Tällainen retkeily oli kyllä välillä mukavan rentoa. Ei tarvinnut kantaa painavaa rinkkaa selässä, vaan meloa rauhallisesti rantoja pitkin. Välillä saattoi vain pysähtyä hetkeksi paikoilleen ja ihailla ympäröivää maisemaa
Kuikuiljat. Etenkin Nallea vähän ärsytti lautan edessä ollut rinkka, jonka vuoksi se ei nähnyt suoraan eteen. Inkkarikanootissa ja soutuveneessä se aina istuu keulassa katselemassa maisemia.
Seuraava pysähdys oli Kuutin nuotipaikalla, jossa tehtiin ruokaa. Mahat täynnä lähdettiin sitten vähän kävelemään ja kavuttiin Mustalamminvuorelle.
Hikihän siinä tuli, vaikkei ollut edes kantamuksia mukana.
Maisemien ihailua Mustalamminvuoren rinteellä.
Mustalamminvuoren päälle oli rakennettu näköalatorni, josta avautui hienot näkymät Repovedelle. Näkymää Kuutinlahden yli Ruskiasalmen suuntaan, josta hetken päästä pyyhkäistiin läpi.
Näköalatorni oli melko korkea, mutta hyvin tukevaksi rakennettu, joten hyvin uskalsi korkeanpaikankammoinenkin kiivetä ylös asti. Koirat saivat odottaa alhaalla.
Kylki kyljessä.
Kun maisemia oli ihailtu riittävästi, palattiin takaisin nuotipaikalle ja laitettiin lautat vesille. Nalle vähän meinasi, että voisi oikeastaan jäädä rantaan paikalle olleiden herrasmiesten seuraan ja hyppäsi packraftista pois. Onneksi ystävällinen kanssaretkeilijä ohjasi sen takaisin packraftin kyytin ja matka pääsi jatkumaan.
Käännettiin packraftien nokat kohti Karhulahtea, jossa oli tarkoitus yöpyä. Perillä kuitenkin selvisi, että paikalla oli jo useita kymmenniä partiolaisia, eikä telttapaikkoja ollut enää jäljellä. Unohdettiin siis se suunnitelma.
Käytiin vaan pikaisesti tutustustumassa lähellä sijainneeseen Olhavanvuoreen, joka on kuuluisa kiipeilypaikka. Komea ilmestys vuori olikin kuvajaisen piirtyessä järven pintaan. Palattiin takas rantaan ja otettiin suunta kohti Lapinsalmea.
Tyynellä kelillä matka sujui joutuisasti. Lapinsalmen piti ennakkotietojen perusteella olla vilkas telttapaikka, mutta siellä oli meidän lisäksi vain kaksi telttakuntaa, joten rauhassa sai olla. Suurin osa kävijöistä taitaakin olla päiväretkeilijöitä.
Lapinsalmen riippusilta vähän erilaisesta vinkkelistä.
Laitettiin teltta pystyyn ja syötiin vähän. Sitten lähdettiin taas vähän kävelemään koirien kanssa. Kierrettii reilu puolikas merkitystä Ketunlenkki nimisestä lenkistä. Aloitettiin ylittämällä Lapinsalmen riippusilta.
Koirat on jo tottuneet riippusiltoihin, joten sen ylityksessä ei ollut ongelmia.
Illalla oli erittäin tyyni keli.
Toinen matkalle osunut erikoisempi juttu oli Ketunlossi. Tällaista lossiakin on koirat käyttäneet ennenkin, joten ei tässäkään ollut sen kummempaa ihmettelyä. Hukka nyt ehkä vähän ajatteli, että eikö sitä olla jo vesillä oltu tälle päivää ihan tarpeeksi.
Vesi oli vielä korkealla, joten reitti oli paikoitellen vähän haastava. Illalla vielä istuskeltiin nuotiolla keittämässä juomavettä seuraavalle päivälle. Koirat alkoivat olla melko väsyneitä ja Hukka kuorsasi nuotion vieressä pitkin pituuttaan. Saatoin vähän naurahtaa, kun eräs kanssa retkeilijä kysyi, että ovatko nuo koirat aina noin rauhallisia. Joo, eivät ole.
Aamulla heräilyn ja aamupalan jälkeen jätettiin leiri vielä paikoilleen ja käytiin kiertämässä loput Ketunlenkistä. Lenkkiin kuului korkeiden portaiden nousu ylös Katajavuoren huipulle.
Nousu kyllä kannatti, sillä maisemat olivat upeat. Tuosta alhaalta melottiin eilen ohi. Olikin hauska päästä näkemää samoja maisemia kahdesta eri perspektiivistä.
Palattiin takaisin ja kerättiin tavarat kasaan lähdettiin meolmaan viimeistä etappia. Suunnattiin kohti Määkijän tulipaikkaa tavoitteena rantautua sen vastarannalle, jos se on mahdollista ja kävellä pari kilometriä takaisin autolle. Tuolla kyydissä on kyllä kaksi koiraa, vaikka vaan Nalle on näkyvissä.
Rantautuminen suunniteltuun kohtaan onnistui suht kivuttomasti. Kengätkään ei kastunut, kun riisui ne ennen packraftista nousua. Laitettiin tavarat pakettiin ja alettiin pakkaamaan niitä rinkkaan. Kaikki saatiin hyvin kyytiin, mutta paljon enempää ei sitten olisikaan mahtunut. Suunnattiin metsän läpi merkitylle reitille ja siitä takaisin kohti Tervajärven pysäköintipaikkaa.
Vielä viimeinen yhteiskuva reitin varrelta. Onneksi polku oli helppokulkuinen, koska rinkka painoi tässä vaiheessa jonkun verran normaalia enemmän.
Ja sitten saavuttiin takaisin parkkipaikalle. Vielä koirista yhteiskuva Repoveden ketun kanssa. Tämän jälkeen ei tarvinnut kahta kertaa pyytää koiria hyppäämään autoon. Niin tuli tämäkin reissu päätökseen ja suunnattiin kotia kohti.
Kommentit
Lähetä kommentti