Hossasta suuntasimme Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoisosaan, Nuorttijoelle. Joenrantoja kiertää noin 40 kilometrin mittainen soikioreitti. Lähdimme puoli neljän aikaan kävelemään ja kävelimme ekana päivänä noin 10 kilometriä.
Alkumatka taivallettiin tulvaniittyjä pitkin.
Poroaidan ylitys on varmaan ohjelmoitu koirien geeneihin. Ne olisivat mahtuneet aidan ali, mutta ryykäsivät portaita pitkin aidan yli ennen kuin ehti niille mitään ohjeita sanomaan.
Ilmeistä näkee, että mukavaa taitaa olla.
Illan lähestyessä alkoi Hukallekin uni maistumaan lepotauoilla.
Ensimmäisen yön telttapaikka.
Toisena päivänä reitin varrelle osui kaksi hienointa näköalapaikkaa, joista pääsi näkemään Nuorttijokea. Muuten reitti kulki pääosin ylempänä, jolloin joesta näki vain vilauksia.
Ruokatauolla aivan rajavyöhykkeen tuntumassa. Nuorttijoki ylitettiin rajavartioiden vanhaa siltaa pitkin. Sillalla oli kyltit, ettei se ole käytössä ja sinne meno on kielletty, mutta yli päästiin. Tämän jälkeen kuljettiin aivan rajavyöhykkeen rajaa pitkin, ennen kuin lähdettiin takaisinpäin.
Muutama porokohtaaminenkin tuli. Yksi poro käveli ihan pokkana polkua pitkin meitä vastaan. Koirat kun sen huomasivat, alkoi aikamoinen konsertti. Poro vaan jatkoi tulemista, kunnes oli noin 15 metrin päässä ja totesi, etteivät nuo taida väistää ja lähti hitaasti meitä katselleen kiertämään polulta pois. Ei kauheasti koirien haukkumista pelännyt.
Ihmisiä tuli vastaan muutamia, joten aika rauhassa sai kulkea. Monet saattavat kyllä kiertää reitin samaan suuntaan kuin me, jolloin kahlaaminen (ja itsensä kastelu) jää reitin viimeiseksi osuudeksi. Yksi koira tuli vastaan ja se taisi olla joko suomen- tai ruotsinlapinkoira. Koko musta väriltään. Tarkkaan analyysiä en päässyt tekemään, kun väistettiin polulta sivuun vastaantulijaa, jolla olisi ollut kovasti meidän koirille asiaa. Nukuttiin molemmat yöt tulipaikoilla, joten niilläkin saatiin olla ihan keskenämme. Autiotuvat saattavat olla suositumpia yöpaikkoja.
Lepotaukoa.
Kaksi ekaa vaelluspäivää oli tosi helteisiä. Lämpöä varmaan vähintään 25 astetta. Uitettiin koiria Nuorttijoessa ja sinne laskevissa puroissa aina kun oli mahdollista. Aamulla ja päivällä matka ei tuntunut edistyvän ollenkaan, mutta illalla lämpötilan laskiessa vauhti aina kiihtyi.
Toisena päivänä matkaa kertyi noin 19 kilometriä. Yöpaikkoja oli sen verran harvassa tällä osuudella, että piti valita käveleekö 6 kilometriä lisää vai ei. Tällä laavulla ei ollut kunnon telttapaikkaa, joten päätettiin kävellä vielä 6 kilometriä.
Viimeiselle päivälle jäi vielä reilu 10 kilometriä käveltävää. Kävelimme hyvin rauhalliseen tahtiin maisemia ihaillen, koska jäimme auton luokse vielä yhdeksi yöksi telttaan. Reitin loppupuolella oli sitten vielä Nuorttijoen ylitys kahlaamalla tai koirien tapauksessa uimalla. Vähän mietitytti, että miten se sujuu. Vietiin ensin rinkat yksitellen yli ja sitten minä lähdin Nallen kanssa. Nalle yllätti ja hyppäsi rannalta itse jokeen (siinä oli noin puoli metriä pudotusta) ja lähti päättäväisesti uimaan vastarannalle. Kai se katsoi, että tavarat meni tuonne, niin mennään mekin.
Hukaltakin sujui ylitys hienosti. Vaikka vettä ei ollut syvimmillään kuin reiteen asti, virta oli sen verran voimakas, että jos koirat ei olisi olleet hihnassa, ne olisivat lähtenee virran mukaan. Hyvin molemmat osasivat katsoa matalampaa kohtaa mistä mennä.
Kahluupaikalta oli enää muutama sata metriä autolle, joten käveltiin crocsit jalassa loppumatka. Vähän naureskeltiin, että nyt olisi hyvä hetki pyöräyttää nilkka, mutta onneksi niin ei käynyt. Koiratkin ehtivät melkein kuivua illan aikana, niin ei tarvinnut märkiä koiria ottaa telttaan.
Rannassa oli taas jyrkkä nousu maalle, joten Hukka ei ihan jaksanut ponnistaa vedestä ylös.
Nukuttiin yö vielä teltassa ja aamulla suunnattiin kohti Saariselkää, missä päästiin taas mökkimajoituksen piiriin. Matkalla kohdattiin poroja, jotka meinasivat valloittaa sillan. Ohi kuitenkin päästiin ja Hukalla oli poroille kovasti asiaa.
Kommentit
Lähetä kommentti