Aamulla suunta kohti Tamperetta ja siellä Lemmipalvelu Koiranpäiviä järjestämää koirankarvan kehräyskurssia. Kurssi pidettiin Näpsä-Käsityökoululla, jonka opettaja toimi opettajana tälläkin kurssilla. Kurssille piti valmistautua keräämällä vähintään 200 g karvaa talteen. Kurssilaisia oli seitsemän, joista kolme omisti suomenlapinkoiran, yksi keeshondin, yks espanjanvesikoiran, yksi samojedin, yksi hollanninpaimenkoiria ja yksi partacollien. Opettajalla itsellään oli jööttejä.
Opettaja näytti ensin karstaamisen ja kehräämisen ja sitten päästiin heti tositoimiin. Valittavana oli kahdenlaisia rukkeja, itse valitsin perinteisen näköisen, joka minulta kotoakin löytyy. Harjoittelin ensin pelkkää polkemista tyhjällä rukilla, mikä onkin kehräämisen vaikein vaihe. Pitäisi pystyä polkemaan mahdollisimman hitaasti, rukin kuitenkaan pysähtymättä. Tämän alkaessa sujua karstasin karvaa jonkun verran valmiiksi ja aloin kehräämään. Opettaja tosin kehräsi alkuun vähän. Hän kehui Veli-Nallen karvaa, sitä pystyi hyvin venyttämään. Hienoa oli huomata, että pelkästä lapinkoiran karvasta saa ihan langannäköistä lankaa. Sitten pääsin itse jatkamaan. Aluksi oli tärkeintä, että lanka ei katkea, muulla ei ollut väliä. Hyvin sainkin tehtyvä, vaikka langan paksuus vaihteli aikalailla. Välillä tuli tosi ohutta ja välillä taas paksumpia möykkyjä. Opettaja sanoikin, että tästä on tarkoituskin tulla tämmöistä taidelankaa, joten möykyt eivät haittaa.
Noin kolmessa tunnissa sain tehtyä Veli-Nallen karvasta "rukillisen" lankaa. Kun lankaa alkaa olemaan paljon, rukki ei enää vedä ja lanka pitää keriä kerälle. Tämän jälkeen jatkoin meidän Nallen karvalla. Siitä sainkin tehtyä samankokoisen kerän reilussa puolessa tunnissa.
Kotiin päästyä piti tietenkin heti kokeilla omaa rukkia. Kyselin kurssilla opettajalta neuvoa, että mistä kiikasta, kun rukki ei itse vedä lankaa sisäänsä. Opettaja sanoi, että todennäköisesti narut vaan ovat liian löysällä. Niinpä kiristin reilusti naruja ja kehrääminen alkoi sujua kuin itsestään. Narut ovat löystyneet, kun rukki on jätetty niille sijoilleen vuosikausiksi, kun se oli viimeksi käytettäessä. Nyt pitää aina käytön jälkeen muistaa löysätä narut, etteivät ne entisestään löysty.
Kotona kehrätessä taidot alkoivat kehittyä sen verran, että opin jo vähän säätelemään langan paksuutta. Itseasiassa langan paksuuden säätely olisi melko helppoa, jos voisi keskittyä vain siihen. Nyt en vielä osaa polkea rukkia tarpeeksi hyvin, joten tarvin aina toista kättä pyöräyttämään pyörää eteenpäin. Kun oikeasti sitä kättä pitäisi koko ajan käyttää karva syöttämiseen.
Seuraava vaihe on kehrätä tarpeeksi lankaa ja opetella sitten kertaaminen. Sitten voikin alkaa jo kutomaan ensimmäisiä koirankarvasukkia.
Mäkin niin haluaisin omistaa rukin ja kehrätä omien koirien villoista lankaa. Olen siis kade. :)
VastaaPoistaOn tuo kyllä kätevä, kun joskus selvittelin mitä maksais kehräyttää koiran karvaa, niin olihan sillä hintaa...
VastaaPoistaSiitä vaan kirppareita ym. kiertelemään. Seinäjoella on ainakin yhden osto-myynti-liikkeen näyteikkunassa rukki. Oman rukkini sain mummon perintönä. Se onkin oikea perintökalu, kun tiettävästi ainakin isomummoni käytössä ollut, ellei vanhempikin.