Kesäloman koittaessa auton nokka suunnattiin taas kohti pohjoista. Ensimmäisenä etappina oli Oulangan kansallispuisto Kuusamossa. Ajettiin melkein yhden pysähdyksen taktiikalla Juumaan Retkietappiin yöksi. Saatiin hyvä telttapaikka ja leiriydyttiin siihen. Illemmalla käytiin vielä vähän kävelemässä ja käytiin katsomassa Myllykoskea.
Aamulla kello soi jo kuudelta. Pakattiin rinkat ja syötiin aamupala ja sitten jäätiin odottamaan Karhunkierros bussia. Bussi saapui ajallaan kahdeksan pintaan. Koirat olivat erittäin tervetulleita bussiin kyytiin, eikä kuski ottanut niistä edes lisämaksua. Bussi oli ehkä puolillaan, eikä allergisia ollut kyydissä, joten saatiin istua minne haluttiin. Paikat löytyikin ja sitten köröteltiin kohti Hautajärveä, jossa oltiin perillä yhdeksän aikaan. Käytiin vielä luontokeskuksella nauttimassa vesivessan tarjoamasta mukavuudesta ja lähdettiin matkaan legendaarista Karhunkierroksen reittiä pitkin.
Ensimmmäinen riippusilta tuli vastaan melko pian. Näitä sitten riittikin matkan varrella ylitettäväksi useita.
Alkumatka reitistä kulkee kansallispuiston ulkopuolella, mutta luonto on silti monipuolista.
Perinteisesti mun kesäloman aikaan on kuumat kelit. Niin myös tänä vuonna. Mittari huiteli reilusti kahdenkymmenen paremmalla puolella. Niinpä edettiin verkkaiseen tahtiin ja pidettiin taukoja. Aina kun oli mahdollista, pyrittiin uittamaan vähän koiria.
Hukalla oli reissussa oma reppunsa, Ruffwearin Palisades Pack. Se kantoi repussaan koirien ruuat, joten kovin paljon ei ollut painoa. Eipä me tälle vuotta repun kantoa ollakaan edes treenattu, joten sen eikä kovan kelin vuoksi viitsinyt hirveän painavaa repusta tehdä.
Alkumatka soraistuksineen ja pitkospuineen tuntui lähes tulkoon valtatieltä erämaassa. Matka sujuikin rinkan painoon nähden melko kevyesti ja joutuisasti. Packraft kamoista tulee reilu 6 kg lisää painoa rinkkaan normaalien vaelluskamojen lisäksi, joten kyllä sitä kannettavaa riitti.
Hukka vilvoittelemassa Savinajoessa. Se tajusi hyvin käydä kahlailemassa aina, kun oli mahdollista. Palisades Packin etuna on, että reppuosan saa helposti irrotettua ilman, että valjaita täytyy riisua kokonaan. Näin repun voi riisua aina taukojen ajaksi.
Nalle meinaa nukahtaa. Hyvin jaksoi meidän muorikoirakin reissussa. Monta vuotta ollaan jo mietitty, että jaksaako Nalle vielä ensi vuonna reissussa mukana, mutta aina vaan se mennä porskuttaa.
Hukka tutkimassa yhtä Karhunkierros reitin nähtäyyttä, Rupakiveä, vähän lähempää.
Hukka on vanhemmiten hoksannut, että tauoilla kannattaa levätä. Ei nimittäin ole mitään takuuta siitä, kuinka kauan päivän marssi tulee kestämään. Nuorempana se touhusi aina taukojen aikana jotain omia juttujaan.
Saavuttiin noin neljän aikaan Savilammelle, joka oli meidän ekan päivän määräpää. Matkaa oli taivallettu 16 kilometriä. Hetki mietittiin, että jatketaanko vielä matkaa, mutta kello kuuden herätys tuntui sen verran jäsenissä, että leiriydyttiin halkovajan taakse. Savilampi tuntui olevan melkoisen suosittu yöpaikka ja totesinkin jossain vaiheessa, että täällähän on meno kuin markkinoilla. Kepo siihen totesi, että tervetuloa Suomen suosituimmalle vaellusreitille.
Pienten päiväunien jälkeen lähdettiin vielä katsastamaan Oulangan kanjonia, jonne oli vain 600 metrin matka.
Kannatti kävellä. Hienohan tuo kanjoni oli punaisine kallioineen. Näköalapaikalla oli penkki, jossa istuskeltiin hetki maisemia ihailemassa.
Paluumatkalla Hukkaa ja Nallea ei oikein huvittanut enää poseerata.
Seuraavana aamuna käveltiin reittiä muutama sata metriä takaisin päin kohtaan, josta pääsi Savilammen rantaan. Täytettiin packraftit ja pakattiin tavarat kyytiin. Sitten kaikki veneisiin ja matkaan.
Heti alkumatkasta tuli vastaan reitin hurjin, laskettavissa ollut koski. Vesi oli tänä vuonna sen verran matalalla, että kovin hurjia töyssyjä ei päästy kokemaan. Hukkakin laski kosken seisaallaan.
Matka jatkui rauhallisesti. Kuuma keli hidasti myös melomista. Koirat vuoroin nukkuivat ja tähystivät poroja. Hukka oppi nopeasti, että hiekkavalleilla makaili poroja ja tarkkaili niitä erityisen tarkasti.
Hukka maastoutuu rinkan taakse tarkkailemaan rantoja.
Muutamaa pientä vastatuulipuhuria lukuunottamatta keli oli melko tyyni.
Neljän kilometrin melomisen jälkeen tuli vastaan Taivalköngäs, joka ohitettiin maitse. Packraftit oli kyllä paljon helpompi siirtää könkään ohi kuin intiaanikanootti edellisellä reissulla. Keitettiin vielä rannalla pussiruuat, ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaa.
Taivalkönkään jälkeen Nalle keksi uuden matkustustavan. Se makaili rennosti ponttoonin päällä. Packraftin pohja oli sen verran märkä, että Nallea vähän inhotti maata siellä.
Kyllä näissä maisemissa kelpasi meloa. Ennen Kiutaköngästä vesillä oli rauhallista, eikä nähty muita vesillä liikkujia ollenkaan.
Deluxe mallin porotutka huomaa porot molemmilta rannoilta.
Ei ollut tällä hiekkavallilla poroja.
Leiriydyttiin 21 kilometrin melomisen jälkeen Ahmatuvvan vastarannalle, jossa on melojille oma nuotiopaikka. Se oli meidän saapuessa tyhjillään, mutta yksi toinen seurue tuli vielä meidän jälkeen.
Aamulla matka jatkui taas packraft kyydillä ja melottavaa oli reilu 18 kilometriä. Nalle matkustaa rennosti luu ulkona.
Oulangan komeita hiekkavalleja.
Vesi oli tänä vuonna tosi matalalla, mutta pääosin packrafteilla pääsi melomaan ihan hyvin. Yhdessä kohtaa isompaa packraftia piti nousta työntämään.
Melottiin Jäkälämutkan ohi, johon Oulangan melontaretki yleensä päätetään, Kitkajoen suulle asti, jossa rantauduttiin joen pohjoispuolelle. Siitä jatkettiin vielä noin kuusi kilometriä jalan joen vartta pitkin. Rannalla kulki kalastajien polkuja, jotka olivat paikoin hyvin haasteellisia tällä varustuksella. Uskokin meinasi välillä loppua, joten tuntui erityisen hyvältä, kun laavun katto viimein pilkisti puiden seasta. Yövyttiin siis Harrihaudan laavulla.
Aamulla jatkettiin jälleen jalkapelillä. Kalastajien polut paranivat, mutta käveltiin silti seuraavan laavun ohi. Luultiin olevamme saapumassa sille, kun oltiinkin jo Karhunkierroksen yhtymäkohdassa. Tästä eteenpäin käveltiin loppumatka Karhunkierrosta, joten polku oli pääosin melko helppokulkuinen.
Hukka poseeraa, taustalla näkyy osa Päähkänäkalliosta. Rinkan kanssa ei pystynyt kumartumaan niin paljoa, että olisi saanut koko kallion kuvaan.
Nalle vilvoittelee Kitkajoessa. Juomavettä olikin koirille helposti tarjolla.
Vielä jaksaa hymyillä, vaikka reissu kaikkinensa oli hyvin raskas.
Tälle viimeiselle päivälle käveltävää jäi noin 12 kilometriä. Pääosin käveltiin Kitkajoen rannalla, jolloin polku oli melko tasainen. Polun erkaantuessa Kitkajoesta, tuli vastaan yksi aika kova nousu. Pienelle Karhunkierrokselle tultaessa lähdettiin lyhintä tietä kohti Juumaa, jolloin meidän piti kiivetä Kallioportin portaat ylös. Rankka nousu sekin, mutta itse pääsin helpommalla, kun Hukka sananmukaisesti meinasi juosta portaat ylös kiskoen samalla minua. Yksi vastaantulija kommentoikin, että näyttää sillä olevan menohaluja.
Takaisin Juumaan, Retkietapin leirintäalueelle saavuttiin kioskin ollessa vielä auki, joten saatiin ostettua telttapaikka ja sitä myöten avaimet suihkuun. Takana siis 4 päivää, joka sisälsi noin 35 kilometriä vaellusta ja noin 40 kilometriä melomista. Olipa taas nautinnollista peseytyä neljän päivän hikoilun jälkeen. Suihkun raikastamina suunnattiin vielä Rukalle pitsalle, ei enää retkiruuat olisi uponnut. Sitten untenmaille ja aamulla suunta vielä pohjoisemmaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti