Siirry pääsisältöön

Noseworkin möllikisat Kauhajoella

Päästiin melkein heti perään kokeilemaan onneamme toisissa noseworkin möllikisoissa. Paikkana oli Kauhajoella sijaitseva Koirakoulu HaunPaikka, jossa ollaan Hukan kanssa käyty irtotunneilla. Nalle ei ole täällä ikinä treenannut. Tehtiin samoin kuin Seinäjoen mölleissä, että oli mahdollista osallistua kahden koiran kanssa. Itse sai valita kumman kanssa meni ensin. Otin koirat nyt toisin päin kuin Seinäjoella eli Nalle meni ensin ja Hukka toisena. Tämän postauksen videot on kuvannut HaunPaikka.

Aloitettiin ensin laatikkoetsinnällä ja heti perään oli sisätilaetsintä. Nalle lähti taas reippaaseen tyyliin, tarkisti oikean laatikon ja lähti sitten kiertämään huonetta. Taisi käydä jokaisen laatikon haistamassa ja palasi sitten oikealle laatikolle. Haisteli ensin hetken ja vilkaisi sitten minua, jolloin ilmoitin löydön. Tuomari vielä kysyi kumpi päällekkäisistä laatikoista oli oikea ja vastasin alempi, mikä oli oikein.



Sisätilaetsinnässä Nalle ryntäsi heti oven vieressä olleen kulman luo ja haisteli sitä hetken. Meinasin jo siinä vaiheessa ilmoittaa löydöstä. Nalle kuitenkin lähti kiertämään huonetta ja jäi sitten haistelemaan isoa kelaa. Ilmoitin löydön siinä ja se oli väärin. Oikea paikka olisi ollut se ensimmäinen kulma, mitä Nalle haisteli. Se olisi varmaan kelan haistelun jälkeen ollut menossa sinne, mutta olin liian hätäinen. Mutta tässä sitä koiranlukutaitoa oppii.

Sitten pääsi Hukka tekemään kaksi ensimmäistä etsintää. Laatikoilla se teki tarkkaa työtä. Kiersi ensin koko huoneen ja jumittui sitten oikeaan paikkaan. Hukka törkkäsi ylemmän laatikon kauemmaksi ja ilmaisi sitten oikean laatikon. Hukan kanssa ei tarvi arvailla, että löysikö se vai ei, niin selkeä on sen ilmaisu.


Sisätilaetsinnässä Hukka käveli haistelemaan suoraan oikeaa kohtaa. Hetken se mietti ja katsoi naulakon kulmaa ja ilmaisi sitten selvästi. Haju vissiin kiersi vähän hassusti naulakon lomasta niin, että Hukka hetken mietti, että miten tässä tehdä. Vaadin Hukalta vielä harjoitusmielessä melko pitkää ilmaisua, jotta se oppii, että ilmaisu loppuu vasta, kun minä sanon jotain. Sitten, kun oikeasti aletaan kisamaan, niin otetaan tästä sekuntteja ja sadasosia pois.

Ulkotilana tänään oli pihanurmikko, jossa oli talon seinä, puskia ja erinäisiä tavaroita. Hankalalta näytti, kun ei olla edelleenkään nurmikolla treenattu. Nallellakin oli vaikeaa ja muutama epätoivon ajatus ehti mielessä käymään sen hortoillessa alueella. Se kävi taas heti ensimmäisenä oikeassa paikassa ja kierteli sitten aluetta vaikka kuinka pitkään ennen kuin palasi oikeaan kohtaan ja ilmaisi sen. Tuomari sanoi, että kun se muutaman kerran kävi aiemmin tätä oikeaa haistelemassa, niin se oli liponut kyllä huuliaan. Pitää nyt tosissaan alkaa treenaamaan Nallelle selkeämpää ilmaisua ja myös sitä, että jos se löytää hajun, niin näyttäisi sen heti myös minulle.

Ajoneuvoetsinnässä Nalle käveli suoraan oikeaan kohtaan ja ilmaisi hajun. Sen haistellessa pitkään mietin, että käskenkö vielä kiertämään ruoholeikkurin, mutta vähän riskillä ilmoitin löydön ja oikein se oli.



Hukalla ulkotilaetsintä oli samanlaista hortoilua nurmikolla kuin viimeksi. Se ei ehkä osaa yhdistää, että nurmikollakin voi tehdä noseworkia. Lopulta käskin sen yksi kerrallaan haistella alueella olleita esineitä, joita ei onneksi ollut montaa ja oikean kohdalle se sitten ilmaisi oikein hyvin. Pitää nyt alkaa treenaaman nurmikolla sekä laatikoita että ulkoetsintää ja ihan helppoja juttuja, että se hoksaisi, että tämmöisessäkin ympäristössä voi etsiä muitakin kuin tyttökoirien hajuja.

Ajoneuvoetsintään Hukka taas vähän kokosi itseänsä. Ehkä se on helpompi, kun on selkeä yksittäinen asia, josta hajua etsitään. Hukka kiersi ajoneuvon kerran ja haisteli sitten pitkään oikean hajun lähimaastossa. Meinasin jo lähettää Hukkaa kiertämään ajoneuvoa toiseen suuntaan, jos se olisi sieltä saanut hajun paremmin, mutta Hukka kerkesi ilmaisemaan tismalleen oikean kohdan.



Tällä kertaa meni siis niinpäin, että Nalle löysi kolme ja Hukka neljä. Tai no Nalle löysi kyllä kaikki, mutta minä tulkitsin sitä väärin. Taas saatiin hyviä ideoita treenaamiseen, että eiköhän tämä tästä vielä tarkemmaksi muutu.

Kommentit

Luetuimmat

Koiran fyysisen kunnon kehittäminen

Perjantai-ilta sujui rattoisasti Lotta Vuorelan "Koiran fyysisen kunnon kehittäminen"- luennolla. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Lotta luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Tutkimuspohjaa Tähän mennessä eniten tutkimusta on tehty greyhoundeista ja valjakkokoirista. Ensimmäinen agilityaiheinen tutkimus on tehty vuonna 2007 ( Rovira et al. ). Koiran ja ihmisen kehot eroavat toisistaan. Suurimmat erot liittyvät solurakenteisiin. Koiralla on kolmen tyyppisiä lihassoluja. Nopeimmissa IIX-tyypin soluissa on epätavallisen suuri oksidatiivinen kapasiteetti eli solu on samanaikaisesti sekä nopea että kestävä. Koiralla on myös hybridisoluja, joiden hienosäädöllä se pystyy vaikuttamaan lihasten tehoihin nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Koiran lihassoluissa on tehokkaampi energianhuolto ja hapensaanti kuin ihmisen soluissa. Koira ja hevonen p

Miksi ajelen koirani karvat kesällä?

Kuten edellisessäkin Nallen trimmaukseen liittyvässä postauksessa kirjoitin, suomenlapinkoiran karvanajelu jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti. Suurin osa asian vastustajista ei ymmärrä tai halua ymmärtää asian pointtia. Siksipä päätin tähän vähän avata, miksi meillä on tähän ratkaisuun päädytty. Haluan nyt heti alkuun painottaa, että meillä tämä on koettu Nallen kohdalla oikeaksi ratkaisuksi kuuden vuoden kokemuksella, mutta jokainen tuntee oman koiransa ja tietää mikä sille on parasta. Se, että tämä toimii meillä, ei tarkoita, että se toimii kaikilla. Ihan ensiksi yksinkertainen vastaus postauksen otsikon kysymykseen: Haluan lisätä koirani hyvinvointia . Tämä ei ole mikään muotivillitys, jota haluan seurata (ja kaikki minut tuntevat tietävät, että en seuraa niitä muillakaan elämän osa-alueilla). Olen hankkinut pitkäkarvaisen koiran ihan siitä syystä, että haluan pitkäkarvaisen koiran. Olen hyvin tietoinen, että valmiiksi lyhytkarvaisiakin vaihtoehtoja on olemassa. On kuitenkin

Saanen esitellä: kennel Hukattu

Kasvattajan peruskurssin läpäisyn jälkeen on mahdollista hakea kennelnimeä. Tälle kurssille mennessä minulla ei ollut suunnitelmissa hakea kennelnimeä ollenkaan. Menin kurssille ihan yleisestä mielenkiinnosta ja ajattelin sen toisaalta myös hyödyttävän, jos Hukkaa vielä joskus käytetään jalostukseen. Kurssin jälkeen tuli kuitenkin ajatus, että kun kennelnimen hakemisella on 5 vuoden aikaraja (tai joutuu käymään kasvattajan peruskurssin uudelleen), voisi nimen sittenkin anoa heti, ettei asia unohdu. Ihan siltä varalta jos sille on joskus käyttöä. Kennelnimen anominen on monivaiheinen ja pitkä prosessi. Nimiehdotukset käyvät hyväksytettävinä niin kansainvälisessä FCI:ssä kuin Kennelliiitossa ja lisäksi ne on Koiramme-lehdessä näytillä ennen hyväksymistä. Eli siinäkin mielessä se on hyvä anoa silloin, kun tarve ei ihan akuutti ole, jotta ehtii rauhassa odotella prosessin etenemistä. Yleensä kennelnimen anominen kaikkine vaiheineen kestää vähintään puoli vuotta. 1. Keksi kenneln

Kasvattajan peruskurssi

Mikäli haluaa itselleen virallisen kennelnimen, täytyy ensin suorittaa Kennelliiton alainen kasvattajan peruskurssi. Kurssin voi käydä myös itseään sivistääkseen, mikäli kasvatustyö ei sinällään kiinnosta. Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri järjestää Seinäjoella lähes vuosittain kyseisen kurssin. Huomasin ilmoituksen vähän sen jälkeen, kun Hukan pennut olivat lähteneet maailmalle. Kennelliiton sivuilla kurssin kerrotaan sopivan kasvattajien lisäksi myös urosten omistajille, joten päätin osallistua kurssille vaikkei mitään suunnitelmia kasvattamisen aloittamisesta olekaan. Kurssi järjestettiin Seinäjoen ABC:llä ja pienehkö luentosali oli lähes ääriään myöten täynnä. Enemmistö osallistujista taisi olla metsästyspuolen ihmisiä. Kurssin kouluttajana toimi E-P:n  kennelpiirin aluekouluttaja Marjukka Marttila. Olimme saaneet etukäteen linkin Kasvattajan peruskurssin materiaaliin , joka piti joko tulostaa tai tilata Showlinkiltä. Ilmeisesti Kennelliitto on alkanut säästämään näissä, koska aiem

Agilityn radanlukutaito ja ohjaustekniikat

Agilityhallilla järjestettiin Niina Leinosen "Radanlukutaito ja ohjaustekniikat" luento. Aloitettiin teoriaosuudella ja sitten pähkäiltiin ryhmissä radalla linjojen valintaa ja erilaisia ohjaustekniikoita. Lopuksi Niina vielä näytti oman koiransa kanssa erilaisia tekniikoita. Totuttuun tapaan tässä on minun luentomuistiinpanot, joissa voi olla virheitä. Joten jos haluat tietää, mitä Niina luennolla puhuu, suosittelen osallistumaan sellaiselle henkilökohtaisesti. Radanlukutaito Hyvällä radanlukutaidolla rata sujuu helposti, turvallisesti ja nopeasti. Rataan tutustuessa tulee huomioida ennakointi, taloudellisuus, turvallisuus, oikeat tekniikat, rytmitys ja sijoittuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan sitä, että sekä koira että ohjaaja tietävät minne ollaan menossa. Valitsemalla taloudelliset tiet voidaan säästää koiraa. Turvallisuus on tärkeeä, jotta ei kuormiteta koiraa ja voidaan estää loukkaantumiset. Oikeat tekniikat pitää osata valita oikeaan paikkaan. Onnistunut ryt